Sopeutumisvalmennus_suomalaisen kuntoutuksen oivallus_RAY2014

yhteiskuntaan ja tien vammaisten henkilöiden tilanteen paranemiseen katsotaan
kulkevan vain yhteiskunnassa tapahtuvien muutosten kautta. Yhdysvaltalaiset
vammaisuustutkijat, esimerkiksi Hahn (1984), tulkitsevat vammaiset
henkilöt alistetuksi vähemmistöryhmäksi ja korostavat vammaisuuden asenteellisia,
fyysisiä ja taloudellisia tekijöitä.
Jos vammaisuuden yksilölliset teoriat olivat yksipuolisia hylätessään yhteiskunnan
ja sosiaalisen ympäristön merkityksen vammaisuudessa, myös sosiaaliset
teoriat olivat yksipuolisia sen vuoksi, että ne ohittivat lähes täysin
vammaisuuteen tai pitkäaikaiseen sairauteen liittyvät yksilölliset kokemukset.
Sosiaalisen esiinnousu oli kuitenkin tärkeä asia koko kuntoutustoiminnan
kehitykselle.
Viime vuosikymmeninä on haettu erilaisia yhdistäviä ratkaisuja erityisesti
lääketieteen ja psykologian mutta myös yhteiskuntatieteen piirissä (ks. Lindh
& Suikkanen 2011).
Yhteiskuntatieteissä muun muassa Shakespeare (2006) on tulkinnut vammaisuuden
vuorovaikutuksellisena ilmiönä rakenteellisten ja yksilöllisten tekijöiden
välillä. Psykologiset mallit perustuvat useimmiten yksilön ja ulkoisten
tekijöiden vuorovaikutukseen. Vuorovaikutuksellisuutta korostaa myös
WHO:n Toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden kansainvälinen luokitus
(ICF), joka pyrki tuomaan ”yleisesti hyväksyttävän”, välittävän ratkaisun
erilaisten näkemysten väliseen ristiriitaan. Se pyrki tarjoamaan yhtenäisen
viitekehyksen terveyden ja toiminnan sekä niiden vaikutusten ja niihin vaikuttavien
tekijöiden kuvaamiseksi. Kuntoutuksen näkökulmasta ICF:ssä on
kiinnostavinta yleinen mallitus siitä, millaiset asiat ihmisen toiminnan kannalta
ovat olennaisia, ts. jäsennys ympäristötekijöistä, suppea kuvaus olennaisista
yksilötekijöistä sekä jäsennys suoritusten ja osallistumisen osa-alueista.
Yleismalli sisältää tulkinnan siitä, millaiset asiat terveydentilan ohella
määrittävät ihmisen toimintaa ja toimintakykyä. Sosiaalisella on siinä tärkeä
asema, vaikka sitä ei olekaan onnistuttu täsmentämään. Malli sisältää myös
oletuksen, että ihminen toiminnallaan vaikuttaa paitsi henkilökohtaisiin ominaisuuksiinsa
ja terveydentilaansa myös ympäristöönsä ja yhteiskuntaan.
Muutostilanteen hallinta, valtaistuminen ja sosiaalinen tuki. Vammaisuuteen
sopeutumisen analyyseissa psyykkisen ja sosiaalisen painotus
vaihtelee. Kriisi- ja vaihemalleissa (esim. Fink 1977; Kubler-Ross 1969, Pesonen
2011) psyykkiset prosessit ovat keskeisessä asemassa. Psykodynaamisesta
näkökulmasta sopeutumisprosessia ovat tarkastelleet myös Haan
Teoreettisia näkökulmia psykososiaaliseen sopeutumiseen ja
sopeutumisvalmennukseen
103