Sopeutumisvalmennus_suomalaisen kuntoutuksen oivallus_RAY2014

linen toimintatapa viittaa sisäiseen hallintaan ja pystyvyyteen (vrt. Bandura
2001), jälkimmäinen Antonovskyn (1993) koherenssin tunteeseen. Vastaavia
erotteluja on tehty myös aikaisemmin (Schultz ym. 1991, Järvikoski
1994).
4.3 Palvelunkäyttäjämalli: asiakaslähtöisyys kuntoutuksessa
Asiakaslähtöisyys kuntoutuspalvelujen toteutuksessa on yksi niistä mekanismeista,
joilla kuntoutuspalvelut liittyvät yksilötason valtaistumiseen. Siinä
on kyse organisatorisista tai yhteiskunnallisista ratkaisuista, joiden vaikutukset
voivat näkyä yksilön toiminnassa ja hyvinvoinnissa (vrt. taulukko
4). Kosciulek (2005) käyttää termiä kuluttajaohjautuvat palvelut, joille hän
asettaa joukon olettamuksia: Vammaispolitiikan ja kuntoutuspalvelujen tulisi
perustua olettamukselle, että palvelunkäyttäjät ovat omien palvelutarpeidensa
asiantuntijoita. Kuluttaja on pätevä tekemään valintoja palveluissaan
ja on paras auktoriteetti niissä. Valintamahdollisuudet voidaan tuoda osaksi
kaikkia palveluympäristöjä. Järjestelmät voidaan suunnitella niin, että vaihtoehtoja
on tarjolla riippumatta siitä, haluaako asiakas tehdä valintoja itse.
Asiakaslähtöisyyden tulisi olla periaatteena kaikissa palveluissa riippumatta
siitä, mikä taho niitä järjestää. Kosciulekin (2005) teoreettisessa mallissa
palvelujen asiakaslähtöisyys on yhteydessä yksilöllisen ja sosiaalisen valtaistumisen
prosessiin. (Kuvio 6.)
Kosciulek (2005) erittelee palvelujen asiakaslähtöisyydessä neljä toisiinsa
liittyvää osatekijää: (1) osallisuus palvelutarpeiden määrittelyyn, suunnitteluun
ja päätöksentekoon, (2) valinnanmahdollisuuksien olemassaolo kaikissa
palveluissa, (3) riittävät mahdollisuudet tietojen saamiseen ja tukeen
suunnittelussa ja päätöksenteossa sekä (4) mahdollisuus osallistua myös
kuntoutuspoliittiseen työhön. Toisaalta valtaistumisprosessin eteneminen on
sidoksissa siihen, miten yhteisöllinen osallisuus toteutuu.
Palvelujen asiakaslähtöisyyttä – niiden perustumista asiakkaiden tavoitteisiin
– pidetään asiakkaan yksilöllisen valtaistumisen keskeisenä elementtinä.
Monet tutkimukset terveydenhuollon piirissä ovat osoittaneet, että asiakasta
tai potilasta kohdellaan usein alistavasti: sekä määräämistä, hitaasti reagoimista
että huomiotta jättämistä on jo pitkään raportoitu (Faulkner 2001).
Kroonisen sairauden yhteydessä terveydenhuollon kiinnostus on ollut perinteisesti
potilaan komplianssissa eli hoitomyöntyvyydessä; siinä, miten hän
noudattaa saamiaan ohjeita. Valtaistumisajattelun myötä näkökulman pitäisi
Teoreettisia näkökulmia psykososiaaliseen sopeutumiseen ja
sopeutumisvalmennukseen
137