Sopeutumisvalmennus_suomalaisen kuntoutuksen oivallus_RAY2014

Kulttuuritieteissä on nyt jo runsaan puolen vuosisadan ajan eletty paradigmaattista
kriisiä etsittäessä ”realistisempaa” (Kuusela & Niiranen 2006)
vaihtoehtoa kartesiolaiselle ihmiskuvalle, joka irrottaa ihmisen tietoisuuden
luonnollisista sidoksistaan sekä omaan ruumiiseensa että ympäröivään
kulttuuriin. Vaikka arkikokemuksessa on luontevaa ajatella, että ihminen on
fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen kokonaisuus, tieteelle kokonaisvaltainen
(holistinen) lähestymistapa ei ole mahdollinen ennen kuin sillä on käytettävissään
pätevästi argumentoitua filosofista analyysia siitä, miten tuo kokonaisuus
syntyy. Sillä täyttääkseen tieteellisyyden kriteerit tieteenharjoittaja ei
edelleenkään voi sanoutua irti vaatimuksesta, että hänen on kyettävä esittämään
perustelut niille ajattelunsa lähtökohdille, joiden varaan hän tutkimuksensa
rakentaa.
Holistisen todellisuuskäsityksen muotoilussa on kuitenkin jo pitkälle edistytty.
Kirjallisuudessa Martin Heidegger (1889–1976) nimetään usein ensimmäisenä
filosofina, joka onnistui tekemään lopullisen irtioton kartesiolaisesta dualismista
ja luomaan holistiselle perustalle rakentuvaa ihmisen ontologiaa 11 .
Rauhalan (2005, 164) mukaan Heideggerin näkemys inhimillisestä todellisuudesta
itseorganisoituvana kosmoksena tuo antiikin kokonaisvaltaisen ajattelun
tälle vuosituhannelle. Se tarjoaa filosofisia perusteluja systeemiperustaiselle
inhimillisen todellisuuden jäsentämiselle yhtenä kokonaisuutena. Heideggerin
kosmoksessa oliot eivät ole jakautuneet toisistaan erilleen, vaan siinä olioiden
keskinäinen yhteys on niiden olemistapaan kuuluvaa aitoa luontoa itseään.
Tälle näkemykselle sekä aivotutkimus että psykoanalyysi ovat löytäneet
empiiristä vahvistusta (vrt. viite 6). Kosmos ei tarkoita eheyttä, joka koostuisi
olioiden samanlaisuudesta, vaan se koostuu monenlaisista, myös ristiriitaisista
aineksista. Yhteyden muodostumista näiden ainesten kesken kreikkalaiset
kutsuivat termillä logos (vrt. myös Krohn 1981). Logoksessa ei ollut kyseessä
järki tavanomaisessa (kartesiolaisessa) merkityksessä vaan kokonaisuus keskinäisinä
merkitysyhteyksinä.
Uusimpien, eri tieteenaloja edustavien tutkimusten (mm. Holzkamp 1983;
Niiniluoto 1990; Giddens 1984, 1991; Berger & Luckmann 1994/1966; Damasio
2000, Rauhala 2005; Saastamoinen 2006; Lehtonen 2011, 20 ja
2012) mukaan ihmisen tajunta (mieli, psyyke) nähdään kerrostuneena, perustanaan
ne valmiudet, jotka hän on saavuttanut miljoonien vuosien evoluutiokehityksessään
lajiominaisuuksinaan. Ne toimivat lähtökohtina sille synty-
11 Ontologia on filosofinen käsite, joka tarkoittaa tutkimuskohteen olemuksen selvittämistä.
Sopeutumisvalmennus postmodernissa yhteiskunnassa
179