Sopeutumisvalmennus_suomalaisen kuntoutuksen oivallus_RAY2014

Lääkinnällisen kuntoutuksen kehittämistoimikunta (Komiteamietintö 1987:52)
asetettiin vuonna 1987 selvittämään invalidihuollosta terveydenhuoltoon siirretyn
lääkinnällisen kuntoutuksen tilaa ja ongelmia. Sen tuli tehdä ehdotuksia
epäkohtien korjaamiseksi. Toimikunnassa olivat sosiaali- ja terveysministeriön,
lääkintöhallituksen, sosiaalihallituksen, Kansaneläkelaitoksen, kunnallisten
keskusjärjestöjen, Vakuutusalan Kuntouttamiskeskuksen, vammaisjärjestöjen
ja keskussairaaloiden kuntoutustutkimusyksiköiden edustajat.
Uudistus ei saanut kovin hyvää arvosanaa vammaisjärjestöiltä. Järjestöjen
teettämän selvityksen mukaan uudistus oli merkinnyt kuntoutuspalvelujen
saatavuuden kohentumista sellaisille vammaisryhmille, joilla ei ennen tätä
ollut kokonaisvaltaisesti järjestettyä kuntoutusta. Vaikeuksia oli sen sijaan
ilmennyt pääasiassa niillä, joille ennen uudistusta annettiin monipuolisia
kuntoutuspalveluja. Ongelmallisimpana järjestöt pitivät terveydenhuollon
tehtäväksi tullutta sopeutumisvalmennusta. Järjestöjen mielestä sopeutumisvalmennus
nähtiin varsinkin erikoissairaanhoidossa usein sosiaalisena
kuntoutuksena, jonka järjestämistä osana hoitoa ei aina ymmärretty.
Edellä mainittujen epäkohtien korjaamiseksi toimikunta ehdotti mm. norminannon
tehostamista siten, että lääkintöhallitus voisi antaa tarkempia
määräyksiä ja ohjeita lääkinnällisestä kuntoutuksesta. Kuntoutuspalvelujärjestelmien
yhteistyöstä toimikunta ehdotti, että kunnalliset keskusjärjestöt,
Kansaneläkelaitos ja tapaturma- ja liikennevakuutusjärjestelmät uudistaisivat
laatimansa suositukset lääkinnällisestä kuntoutuksesta niin, että niissä
aikaisempaa selkeämmin määriteltäisiin työn- ja vastuunjako ja menettely
ristiriitatilanteissa. Jos tarvittavia suosituksia ei saataisi aikaan, olisi toimikunnan
mielestä asiasta säädettävä lailla. Työn- ja vastuunjaosta säädettiinkin
vuonna 1991 voimaantulleessa kuntoutusuudistuksessa.
VALTAVA-uudistuksessa tuli sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja tuottavista,
valtakunnallisesti tai alueellisesti merkittävistä yksityisistä yhteisöistä
tai laitoksista SVOL:n perusteella valtakunnallisia palvelujen tuottajia. Sosiaali-
ja terveysministeriö hyväksyi valtakunnallisten palvelujen tuottajien
luetteloon kolmisenkymmentä yksityistä yhteisöä, joista vajaat 20 tuotti lääkinnällisiä
kuntoutuspalveluja. Nämä yhteisöt vastasivat pitkälle vammaisten
henkilöiden erityispalveluista, kuten vaikeavammaisten kuntoutusjaksoista,
sopeutumisvalmennuksesta ja kuntoutusohjauksesta.
VALTAVA-uudistus muutti olennaisesti valtakunnallisten palvelujen tuottajien
asemaa. Valtio oli aikaisemmin ollut näiden yhteisöjen ja laitosten toiminnan
32