Sopeutumisvalmennus_suomalaisen kuntoutuksen oivallus_RAY2014

misvalmennuksena, vaikka tätä käsitettä ei silloisissa perusteluissa käytettykään.
Kuntoutuskursseilla koottiin jatkuvasti kokemuksia ja aineistoa kehitystyön
perustaksi. Kursseista tehtiin myös useita tutkimustöitä. (Puputti
1969, 1972; Reinikainen 1969; Invalidiliitto 1972.)
3. Lainsäädäntö- ja rahoituspohja vahvistuu
3.1 Sopeutumisvalmennus lisättiin invaliidihuoltolakiin
Ailion jaosto teki ehdotuksensa sopeutumisvalmennuksen, työhönvalmennuksen
ja elinkeinoneuvonnan lisäämiseksi invaliidihuoltolakiin kesäkuussa
1970. Ehdotus toteutui lokakuussa 1971 tehdyllä lainmuutoksella (739/1971).
Muutokset tulivat voimaan seuraavan vuoden alussa.
Invaliidihuoltolain 9 a §:n mukaan ”[sopeutumisvalmennus] auttaa invaliidin
tottumista vamman tai sairauden aiheuttamaan tilaan tahi edistää hänen
kykyään käyttää hyväkseen muuta invaliidihuoltoa”. Lakitekstin käytännönläheisenä
ilmaisuna käytettiin usein sanontaa ”oppia elämään vammansa
kanssa”. Vaikka lakiteksti olikin suppeahko, oli lain soveltamisen kannalta
toisaalta tärkeää, että siihen ei sisältynyt tiukkoja rajauksia.
Lyhytaikaisen kurssitoiminnan vuotuinen hakuprosessi alkoi tähän toimintaan
varattujen budjetti- määrärahojen vahvistamisen jälkeen välittömästi vuoden
1972 alkupuolella. Järjestäjien hakemukset käsiteltiin ja myös päätökset tehtiin
sosiaalihallituksen vammaishuolto-osastolla. Sittemmin sosiaalihallituksen kollegio
teki lopullisen päätöksen vammaishuolto-osaston esityksen perusteella. Kaikista
osanottajista tarvittiin henkilökohtainen hakemus invalidihuoltolomakkeella
1 b. Kurssin järjestäjä saattoi harkintansa mukaan pyytää hakijalta tai kunnan
sosiaalitoimistosta myös muita asiapapereita (kuten virkatodistusta, lääkärinlausuntoa
tai kunnallisen viranomaisen lausuntoa). Sosiaalihallituksessa ei tehty
kurssille osallistumista koskevia yksilöpäätöksiä, vaan ne oli delegoitu kurssien
johtajille. Sosiaalihallitus välitti kurssien johtajia koskevat delegointihakemukset
sosiaali- ja terveysministeriölle päätöksentekoa varten. Kurssin johtajan tuli ratkaista,
oliko osanottaja vammansa tai sairautensa puolesta invaliidihuoltolain 2
tai 3 §:n mukainen invalidi. Tässä asiassa johtajalla tuli olla käytettävissään joko
lääkäri tai lääketieteellistä asiantuntemusta omaava henkilö. Myönteisen päätöksen
jälkeen kurssitoiminnan järjestäjille myönnettiin ennakkoa ja lopullinen
korvaus maksettiin kurssitilitysten jälkeen. Kurssin järjestäjältä edellytettiin myös
kurssia koskevaa loppuraporttia.
20