Sopeutumisvalmennus_suomalaisen kuntoutuksen oivallus_RAY2014

Koska sokeutumisessa on kysymys monien taitojen menetyksestä, taidot
on opittava uudelleen. Vaikka Sokeiden kuntouttamiskomitea korosti vuonna
1963 yksilöllisen ohjauksen merkitystä ja yksityisten tarpeiden huomioon
ottamista, vielä 1970-luvun alussa kursseilla oli kiinteä ohjelma kaikille. Tutkimukset
osoittivat, että kuntoutettavat kaipasivat yksilöllistä kuntoutusohjelmaa.
Haastatteluissa näkövammaiset korostivat, että kursseilla oli liikaa
harjatyötä tai muuta askartelua.
Lievemmin näkövammaiset kokivat usein kuntoutukseen liittyvän liikaa liikkumistekniikan
opetusta. Näönkuntoutuskeskus aloitti toimintansa vuonna
1976, ja se paransi oleellisesti myös vaikeasti heikkonäköisten sopeutumisvalmennusta.
Näkemisen apuvälineet voitiin sovittaa yksilöllisesti ja niiden
käyttöä voitiin harjoitella, samoin voitiin selvittää yksilöllinen valontarve ja
valaistus.
Vuonna 1971 kurssilaisten määrä nostettiin kahdestatoista kahdeksaantoista.
Kymmenen viikon kurssiaika oli saatujen käytännön kokemusten ja
tutkimusten perusteella osoittautunut useimmille kuntoutettaville riittämättömäksi.
Niinpä vuonna 1974 siirryttiin nonstop-luonteisiin sopeutumisvalmennuskursseihin,
jolloin kuntoutuja saattoi olla kurssilla tarpeelliseksi katsomansa
ajan. Keskimääräinen kesto piteni neljään kuukauteen.
Keston lisäys vaikutti siihen, että näkövammaiset oppivat kurssin aikana
aikaisempaa paremmin selviytymään jokapäiväisen elämän toiminnoista.
Myös liikkumistekniikan omaksuminen parani, kun kurssiajan lisäyksen ohella
henkilökuntaan palkattiin kaksi mobility- eli liikkumistaidonohjaajaa. Näin
pystyttiin paremmin harjoittelemaan liikkumis- ja esteidenhavaitsemistekniikkaa,
kuulonkäyttöä liikkumisessa, yleisten kulkuvälineiden käyttöä ja yleistä
orientoitumista ympäristöön.
Kurssiajan lisäys vaikutti myös siihen, että kuntoutettavat oppivat entistä
paremmin lukemaan ja kirjoittamaan pistekirjoitusta sekä kirjoittamaan näkevien
kirjoituskoneella. Jäi myös enemmän aikaa apuvälineiden käytön
harjoitteluun.
Näkövammaiset pitivät sopeutumisvalmennuskursseja tarpeellisina vammaansa
totuttautuessa. 47 % työikäisistä piti niitä erittäin tärkeinä, ja 45 %
sanoi niiden olevan hyviä olla olemassa. Vain 7 % ei pitänyt niitä lainkaan
välttämättöminä.
66