Sopeutumisvalmennus_suomalaisen kuntoutuksen oivallus_RAY2014

na 1976 laaditut kolme osatavoitetta, psyykkisen ja sosiaalisen itsenäistämisen
sekä toimintakyvyn edistämisen tavoite, vastasivat kurssien tavoitteita
ja sisältöä. Kurssien järjestäjät suhtautuivat varsin myönteisesti vajaan 10
vuoden ajan käytössä olleeseen jaotteluun, jonka katsottiin auttavan kurssitoiminnan
käytännön suunnittelussa. Jaottelua kritisoitiin neljäsosassa vastauksia,
koska niiden katsottiin olevan päällekkäisiä. Myös työryhmä yhtyi
kritiikkiin ja piti erillistä jakoa psyykkiseen ja sosiaaliseen itsenäistämiseen
keinotekoisena ja kokonaisvaltaista sosiaalis-psyykkistä tavoitetta estävänä.
6.1.1 Sosiaalisen toimintakyvyn edistäminen tavoitteeksi
Aikaisemman kolmijakoisen jaottelun tilalle työryhmä päätyi ehdottamaan sopeutumisvalmennuksen
kaikkia eri osatoimintoja yhdistäväksi tavoitteeksi sosiaalisen
toimintakyvyn edistämistä. Vuoden 1988 alusta voimaan tulleen vammaispalveluasetuksen
(759/1987) 15 §:ssä sopeutumisvalmennuksen tavoite
määritellään identtisesti työryhmän esittämän tavoitteen kanssa: ”Sopeutumisvalmennukseen
kuuluu neuvonta, ohjaus ja valmennus vammaisen henkilön
ja hänen lähiyhteisönsä sosiaalisen toimintakyvyn edistämiseksi.” Sosiaalinen
toimintakyky on inhimillistä vuorovaikutusta koskeva yleinen tavoite.
Työryhmä kuvasi sosiaalisen toimintakyvyn edellytyksiä kolmiportaisena
rakennelmana, jonka perustana ovat yhteiskunnan yleiset toiminnat, kuten
esimerkiksi fyysinen ympäristö ja taloudelliset rakenteet. Seuraavina ovat
perinteiset lääkinnällisen ja ammatillisen kuntoutuksen toimenpiteet. Rakennelman
ylätason muodostavat sosiaalisen kuntoutuksen erityistoimenpiteet
eli asumis-kuljetus- ja kotipalvelut sekä sopeutumisvalmennus.
Kuntoutuskomitea määritteli jo vuonna 1966 sopeutumisvalmennuksen osaksi
sosiaalista kuntoutusta. Työryhmä pohti sosiaalisen kuntoutuksen roolia toisaalta
kaikkeen kuntoutukseen sisältyvänä ”punaisena lankana” ja toisaalta
sen itsenäistä roolia. Työryhmän työskentelyajankohtana henkilökohtainen
avustajatoiminta oli vasta suunnitteilla, joten sitä ei ole erikseen mainittu.
Avustaja-asia mainitaan kuitenkin esimerkkinä ”herätekuplasta” eli tilanteesta,
jossa sopeutumisvalmennuksen keinoin pyritään edistämään vaikeavammaisen
sosiaalista toimintakykyä. Avustajatoiminnan puuttuessa osallistumisen
idea ei toteudu ja heräte jää pelkäksi kuplaksi. Vuonna 1988 voimaan tullut
vammaispalvelulaki sisälsi henkilökohtaisen avustajatoiminnan kunnan harkinnanvaraisena
tukimuotona. Vuonna 2009 tehty lakimuutos merkitsi subjektiivisen
oikeuden ulottumista myös henkilökohtaiseen apuun.
Sopeutumisvalmennuksen alkutaival
41