Sopeutumisvalmennus_suomalaisen kuntoutuksen oivallus_RAY2014

myksellinen tunnetila. Ihmisen on kuitenkin vaikea muodostaa siihen luontevaa
suhdetta, sillä toisin kuin pelon tunteessa, ahdistukselta puuttuu kohde.
Sen selvittäminen edellyttäisi psyykkistä työtä eli pohdintaa, mikä ahdistaa
ja miksi. Medikalisoituneen kulttuurimme itseymmärryksessä ahdistus kuitenkin
mielletään sairauden oireeksi, johon voi pyytää apua lääkäriltä. Sen
kääntöpuolelta löytyy taipumus pitää onnellisuuden tunnetta tavoiteltavana
tilana, jonka saavuttamiseen on alettu käyttää myös aivotoimintaa manipuloivia
kemiallisia aineita, lääkkeitä ja huumeita. (Vrt. Keski-Luopa 2011.)
Jukka Aaltonen (2004) on kuvannut modernin yhteiskunnan hallintapolitiikan
eettisiä seuraamuksia terveydenhuollon piirissä. Esimerkkinä hän nostaa
esille juuri ahdistuksen vähentämiseen tarkoitetut medikalisoituneet hoitomuodot.
Ahdistuksen yksipuolinen hallintapyrkimys jättää kokonaan huomiotta
ne sisäiset uhkat, joista ahdistus nousee. Tähän asetelmaan syntyy
väistämättä eettisiä ongelmia. Ne liittyvät riskeihin, joille altistutaan, kun kemiallisesti
tukahdutetaan ihmisen luonnollinen tietoisuus ahdistuksensa lähteistä.
Tällä menettelyllä tukahdutetaan samalla se psyykkinen työ, joka olisi
ihmiselle välttämätöntä identiteetin eheyden säilyttämisen kannalta. Tällä
tavalla ihminen vieraannutetaan omasta ihmisyydestään. Aaltosen mukaan
medikalisaationa tunnettu ilmiö itsessään on yksi seuraus liian pitkälle menneestä
erillisyyden ihannoinnista, joka on ollut modernille ajalle ominaista.
Ihminenkin on tullut viipaloiduksi erillisiin lohkoihin kokonaisuuden kustannuksella.
Ehyen identiteetin luominen vaikeutuu.
Myös fenomenologisesti orientoituneet filosofit ja psykoanalyytikot ovat kiinnittäneet
huomiota ihmisen vieraantumiseen omasta itsestään, omasta ihmisyydestään
(mm. Arendt 2002). Sen yhtenä ilmenemismuotona he näkevät
mm. sen, että tämän päivän ihminen ei näytä osaavan etsiä merkitystä elämälleen
sisäisestä maailmastaan vaan ahdistuu ollessaan yksin. Kuin takaaajettuna
hän etsii onnea itsensä ulkopuolelta (May 1953). Ellei hän löydä
tyydytyksen tunnetta myöskään ulkopuolelta, hänen identiteettinsä hajoaa ja
hän on umpikujassa. Itsetuhoisen toiminnan riski kasvaa (Järventie 1993).
Emme voi kuitenkaan syyttää näistä ilmiöistä lääkäreitä, sillä he ovat vain medikalisaation
välikappaleita. Syyt löytyvät ihmisestä ja siitä kulttuurista, jonka
yksilö on sisäistänyt kasvuympäristökseen. Sosiologit Anthony Giddens (1995,
108) ja Ulrich Beck (1995, 27), jotka kuuluvat kartesiolaisen ihmiskäsityksen
kriitikoihin, kuvaavat modernia länsimaista yhteiskuntaa kulttuurina, jossa yksilöllä
on ”yksilöitymisen pakko”. Tällä he tarkoittavat sitä, että nykyihminen ei
voi enää turvautua siihen, että elämä sujuisi vain rutiinilla, vanhojen kaavojen
Sopeutumisvalmennus postmodernissa yhteiskunnassa
183