Sopeutumisvalmennus_suomalaisen kuntoutuksen oivallus_RAY2014

kehittynyt palvelu. Edellinen, sopeutuminen arkisena elämänhallintana, on
yleinen inhimillinen tapahtuma, ja sopeutumisvalmennus on lakisääteiseksi
kehitetty kuntoutuspalvelu. Kirjassaan Ekologinen kommunikaatio Luhmann
sanoo, että ”jokainen funktiojärjestelmä rekonstruoi oman ympäristönsä lisäksi
myös yhteiskunnan”.
Sopeutumisvalmennus ei ole yksilön (kuntoutujan) ja tavanomaisen elämän
(yhteisö, työpaikka, koulutus jne.) välillä oleva kuntoutusinterventio vaan
tapahtuma, johon kumpikin näistä kahdesta systeemistä käyttää aikaa ja
energiaa saadakseen muutoksen keskinäiseen suhteeseensa ja lisätäkseen
omaa autonomiaansa. Sopeutumisvalmennuksen määritelmässä ja menetelmissä
tämä näkyy siten, että sopeutumisvalmennusta järjestetään kuntoutujan
muuttumisen tueksi mutta myös hänen muiden palvelujensa käytön
tehostamiseksi.
Kasvatustieteessä Lev Vygotskyn (1896–1934) lähikehityksen vyöhykkeen
käsite (zone of proximal development) ja taustalla oleva teoria – se, mikä
on ihmisessä, on ensin ollut ympäristössä, toisissa ihmisissä – muodostaa
hyvän perustan sopeutumisvalmennuksen teorialle, kuten myös vastaavasti
sosiaalipsykologiassa GH Meadin (1863–1931) samanlainen teoria ”yleistetystä
Toisesta” (the generalized other), joka on kaiken yksilöllisen sosiaalinen
alkutekijä. Mead/Vygotsky-teoria tarjoaa lisäyksen Luhmannin kommunikaatioteorialle
täsmentäen sitä ja antaen kuvauksen kommunikaatiovaikutuksille.
Tällaista kombinaatiota ei tietääkseni ole kokeiltu, ja varma olen siitä, että
sopeutumisvalmennukseen sitä ei ainakaan ole sovellettu.
Kuntoutuksen ja vammaishuollon nykykäytännössä ympäristö ymmärretään
alussa esittämieni kahden katsantotavan ensimmäisen vaihtoehdon mukaisesti,
puhutaan elämänhallinnan ohella ympäristönhallinnasta, jolloin ympäristö
on ensisijaisesti fyysinen ympäristö: kynnykset ja aistihavaintojen ongelmat.
Ympäristönhallinta pyrkii vähentämään toisen ihmisen avun tarvetta ja samalla
lisäämään vammaisen henkilön päätöksentekokykyä hänen kohdatessaan
näitä esteitä. Olisi tarpeen laajentaa ympäristön käsitettä myös kokemukselliseen
suuntaan, sillä kokemusten kautta ihminen ympäristössään toimii ja
suuntautuu. Fyysinen ympäristö laajimmillaankin on vain osa sitä ympäristöä,
missä ihminen elää. Fyysisesti ihminen voi olla kurssilla tai valmennuksessa
kotonaan, mutta samalla hän on sen tilanteen ulkopuolella muistin ja tavoitteiden
maailmassa. Ihminen elää aina nykyhetkessä, ja menneisyys – ja tulevaisuus
– on paikalla, tässä ja nyt, tietoisuuden ja muistin välityksellä.
208