Sopeutumisvalmennus_suomalaisen kuntoutuksen oivallus_RAY2014

kaan ja jos olisi, sitä ei voi löytää. Kuntoutus systeeminä ja sopeutumisvalmennus
sen reunalla pieneltä osaltaan todistavat, että yhteiskunta – ihminen
ympäristössään – on jatkuvien korjausliikkeiden tarpeessa. Se, että kaikille
ei voi tarvittavaa apua antaa, takaa sen, että toiminta on alati muuttuvaa.
Yhteiskuntaa koossa pitävä liima ei ole ainetta (esim. sosiaalista pääomaa),
vaan se on suhde tai prosessi, se mitä Luhmann sanoo kommunikaatioksi.
Koossa pysyminen ei ole mikään merkittävä tieteellinen ongelma, koska sen
ratkaisulla ei ole mitään tosiasiallista vaikutusta.
Olen käsitellyt ihmisen ja ympäristön suhdetta sopeutumisvalmennuksessa
kieltämällä yksilön ja ympäristön erillisyyden, koska pidän sopeutumisvalmennusta
kuntoutujan ja hänen ympäristönsä muodostamien systeemien
jatkuvana kommunikaatiosuhteena, molemminpuolisesti vaikuttavan vuoropuhelun
alalajina. Jos olisin ottanut lähtökohdaksi ICF-luokituksen tarjoaman
käsitteistön, käytössäni olisi ollut yksilön ruumiin rakenne ja toiminnot
sekä hänen monitasoisesti luokitellut osallistumisen ja toiminnan luokkansa.
Kelan kuntoutus on ottanut perustakseen ICF-luokituksen, ja sopeutumisvalmennuksen
yleisessä standardissa kuntoutuksen hyvän käytännön määrittelyssä
todetaan esimerkiksi, että ”oikea-aikainen ja oikein kohdennettu
kuntoutus, jossa etukäteen otetaan huomioon kokonaisvaltaisesti kuntoutujan
tarpeet ja nyky-ympäristö ja joka toteutuu yhdessä kuntoutujan kanssa
asetettujen tavoitteiden mukaisesti käyttäen tuloksellisia ja yleisesti hyväksyttyjä
kuntoutusmenetelmiä. Prosessin aikana syntyvä tieto ja jatko-ohjauksen
tarve välitetään kuntoutujan suostumuksella hoidosta tai seurannasta
vastaavaan yksikköön. Kuntoutuksen aikana tehdään kuntoutujan tarpeiden
mukaista verkostoyhteistyötä. Hyvään kuntoutukseen kuuluu riittävän tiedon
antaminen ja ohjaus sekä kuntoutujan aktiivinen osallistuminen.”
Ympäristötekijät korostuvat Kelan käyttöön ottamassa ”verkkokuntoutuksessa”,
jossa on tarpeen täsmentää, mitä tietotekniikan avulla luotu kuntoutusympäristö
tarkoittaa ja miten sitä käytetään. Nykyisen standardin mukaan
verkkokuntoutusta ”voi käyttää esimerkiksi kuntoutuksen sisällön, kuntoutuksen
väliaikojen yhteydenpidon ja välitehtävien toteuttamiseen”. Kuten
standardin tekstistä voi nähdä, kysymys tässä vaiheessa on lähinnä tiedon
välittämisestä, mutta tieto ei koskaan ole ”pelkkää tietoa” vaan siinä ovat
mukana Luhmannin kommunikaatiolle asettamat kolme perusominaisuutta:
ilmaisu, tieto ja ymmärrys.
Verkkokuntoutusympäristö tuo ”ihminen ympäristössään” uuden ulottuvuuden
ja uudet tilanteet, ja näiden tarkasteluun soveltuu mielestäni se käsit-
Ihminen suhteessa ympäristöönsä
223