Sopeutumisvalmennus_suomalaisen kuntoutuksen oivallus_RAY2014

- itsehoito, johon voi sisältyä esim. hoitotekniikkojen oppiminen, virikkeet kotivoimisteluun
ja omien voimavarojen järkevä käyttö.
Luettelossa mainittujen toimintojen tulisi pääasiassa voida toteutua kurssin
ulkopuolisina palveluina. Uusien taitojen oppiminen edellyttää pitkäjänteisyyttä,
jota ei voi toteuttaa lyhyiden kurssien aikana. Motivaatiota voidaan
kuitenkin korostaa, samoin kuin henkilön omaa aktiivisuutta kuntoutumisessaan.
Työryhmä käsitteli sopeutumisvalmennuksen kehittämistä monesta eri näkökulmasta:
kuntatason aktivointia, sopeutumisvalmennusta osana lääkinnällistä
kuntoutusta ja eri tahojen yhteistyökysymyksiä. Työryhmä ehdotti
kuntatasolle yhdyshenkilöä, jonka ympärille hahmottui 10 eri organisaatiota.
Niissä kaikissa tulisi havainnoida sopeutumisvalmennuksen tarpeita ja ohjata
palvelun piiriin.
Vammaisjärjestöjen (1) rooliksi ehdotettiin eri vammaisryhmien toimintojen
yhdistämistä sopeutumisvalmennuksessa. Kasvatus- ja perheneuvolatoiminnalle
(2) ehdotettiin asiakasryhmien muodostamista. Myös sosiaalitoimistolle
(3), Kelan paikallistoimistolle (4) ja terveyskeskukselle (5)
ehdotettiin asiakasryhmien löytämistä niiden asiakaskunnasta. Kuntatason
aktivointiehdotuksissa oli mukana myös vanhusten päiväkeskustoiminta (6),
kansalais- ja työväenopistot (7), seurakunnat (8), mielenterveysyksiköt (9)
ja kehitysvammahuollon toimintayksiköt (10). Kuntatason aktivointi sopeutumisvalmennuksen
laaja-alaiseen ideaan edellyttää työntekijöiltä kykyä tehdä
havaintoja asiakkaiden sosiaalisesta toimintakyvystä. Sosiaalinen toimintakyky
on inhimillistä vuorovaikutusta koskeva yleinen tavoite, joten sopeutumisvalmennuksen
idea soveltuu kaikkiin sellaisiin tilanteisiin, joissa tämä
tavoite on vaarantunut.
Työryhmä totesi lääkinnälliseen kuntoutukseen sisältyvän sopeutumisvalmennuksen
painottuvan tilanteisiin, joissa tarvitaan sairauden tai vamman
aiheuttaman muutoksen vuoksi tietoa juuri kyseisestä sairaudesta tai vammasta.
Tällöin toiminnan sisällössä painottuu terveydenhuoltohenkilöstön
asiantuntemus tiedon jakajina. Samalla tulee ottaa huomioon myös psykososiaalisten
tekijöiden merkitys, jotta toiminta olisi riittävän monipuolista.
Edellä mainitun perusteella työryhmä hahmotteli lääkinnällisen ja sosiaalisen
sopeutumisvalmennuksen pääpiirteitä seuraavan asetelman muodossa
(Sosiaalihallitus 1986, 122).
44