Sopeutumisvalmennus_suomalaisen kuntoutuksen oivallus_RAY2014

tapahtuu. Koska yksilön odotukset toisia ihmisiä kohtaan ja heidän odotuksensa
häntä kohtaan voivat olla keskenään ristiriitaisia, tasapainoisen suhteen
löytäminen ja minuuden eheyden ylläpitäminen ei ole aina helppoa. Riippuu
itse kunkin henkilökohtaisista valmiuksista psyykkisen työn tekemiseen,
miten hän löytää positiivisen identiteetin eli minuutensa eheyttä palvelevia
ratkaisuja sosiaaliseen tilanteeseensa. Jos vastassa on umpikuja, minuuden
eheys on vaarassa murtua. Yksilökeskeisessä länsimaisessa yhteiskunnassa,
jossa yksilön vapautta ja oikeuksia korostetaan vastuun ottamisen ja toisesta
välittämisen kustannuksella, yksilö jää yksin, ellei hän pärjää kilpailumarkkinoilla
eikä lähipiirissä ole ketään, joka ymmärtäisi hänen psykologista
tilannettaan ja tulisi tueksi. Termi tuki ei tarkoita välttämättä mitään erityistä
tekoa vaan asettumista aitoon empaattiseen vuorovaikutukseen, joka antaa
”korjaavan kokemuksen” eli mahdollisuuden kokea tulleensa nähdyksi omana
itsenään ja tulleensa hyväksytyksi tasavertaisena yhteisön jäsenenä.
Identiteetti tieteellisen tutkimuksen kohteena
Kuten jo edellä viittasin, tieteellekin identiteetti on kompleksisuudessaan
ollut pulmallinen tutkimuskohde. Varton mukaan (2001, 21, 50–51) ihmistieteet
ovat näihin päiviin saakka olleet huonosti varustautuneita kompleksisten,
jatkuvassa muutostilassa olevien ilmiöiden tutkimiseen, sillä ne eivät antaudu
perinteisillä tieteen menetelmillä tutkittaviksi. Varmaan tietoon pyrkivän
tutkijan keskeinen metodinen toimenpide on etukäteen rajata tutkimuksensa
pystyäkseen tekemään siitä loogisia johtopäätöksiä. Näin menetellessään
hän tulee rajanneeksi jo ennakolta tärkeitä vaikutusyhteyksiä tutkimuksensa
ulkopuolelle. Tällä tavalla syntynyt ”tieteellinen tieto” on luonnollisista yhteyksistään
irrotettua spesiaalitietoa, jossa ihmisenä olemisen kokonaisuus hajoaa
sirpaleiksi. Kun luonnollisella tavalla kohtaamme maailman, toimimme toisin
päin. Ihmisen mieli luo hetkessä intuitiivisen kokonaiskuvan tilanteesta, jota
se yrittää jäsentää ymmärrettäväksi. Arjen kokemus perustuu kokevan subjektin,
minän näkökulmaan, josta käsin hän näkee ympärillä olevan maailman
kokonaisena ja oman paikkansa siinä. Tällaisen kokonaiskuvan syntymisen
mahdollisuuden tiede operatiivisilla tekniikoillaan rikkoo (Varto 2001, 50). (Ks.
myös Keski-Luopa 2009.)
Arkiajattelua ja tieteellistä tutkimusta ei ole ollut helppo sovittaa yhteen, sillä siinä
missä arjen toimija tuottaa spontaanisti yhdessä hetkessä intuitiivisen kokonaiskuvan
siitä tilanteesta, jossa hän kulloinkin on, tieteen tekijä ottaa siihen
etäisyyttä, purkaa tuon kokonaisuuden osiin ja tarkastelee tiettyä osaa tietystä
176