Sopeutumisvalmennus_suomalaisen kuntoutuksen oivallus_RAY2014

(1993) ja Radnitz ja Tiersky (2007). Viime vuosikymmeninä useimmat mallit,
jotka liittyvät sairauteen tai vammaan sopeutumiseen, ovat perustuneet
stressi- ja coping-teorioihin. Englanninkielisellä termillä ”coping” viitataan
yleisesti niihin toimintatapoihin, joita ihmiset käyttävät selviytyäkseen epävarmuutta
aiheuttavassa tilanteessa, esimerkiksi vamman tai pitkäaikaisen
sairauden yhteydessä. Termi on käännetty suomalaisessa psykologisessa ja
sosiaalitieteellisessä kirjallisuudessa vaihtelevasti: on puhuttu tilanteen käsittelystä
ja käsittelykeinoista (Härkäpää 1993), hallintakeinoista (Ek 2008)
ja selviytymiskeinoista (Vartiainen 2011). Coping-teorioissa fyysisellä ja sosiaalisella
ympäristöllä on selvä asema, mutta ensisijainen huomio on yksilön
toiminnassa uhkaavassa tai epävarmuutta aiheuttavassa elämäntilanteessa
(Cohen & Lazarus 1977; Moos & Tsu 1977; Moos & Holahan 2003, 2007;
Samson ym. 2007; Livneh & Antonak 2005; Pierobon ym. 2011; Galvin &
Gofrey 2001; Weinert 2008).
Empowerment-teoriat edustavat vuorovaikutuksellisia malleja ICF:n ja coping-teorioiden
tapaan, mutta sosiaalisen ja yhteiskunnallisen asema on
niissä yleensä korostetummin läsnä: myös yksilöllinen prosessi tulkitaan
yleensä sosiaalisen kautta. Valtaistumisen prosessin ytimenä on yksilöllisen
ja yhteiskunnallisen välinen vuorovaikutus. Toisaalta huomattava osa valtaistumisen
tutkimuksesta keskittyy joko valtaistumisen yksilölliseen tai sen
yhteiskunnalliseen tasoon. Esimerkiksi terveydenhuollon sovelluksissa valtaistumista
kuvataan pääasiassa yksilöllisenä prosessina.
Suomalaista sopeutumisvalmennusta voidaan tarkastella erilaisten teoreettisten
viitekehysten kautta. Sopeutumisvalmennuksen tehtävät vaihtelevat
sen mukaan, millaisessa elämäntilanteessa ihminen siihen osallistuu. Sairauden
tai vamman kanssa elämiseen, sen edellyttämiin oppimisprosesseihin
ja sopeutumiseen sisältyy kuitenkin aina psyykkisiä, psykososiaalisia ja
sosiaalisia elementtejä. Myös fyysisellä ja kulttuurisella ympäristöllä on huomattava
merkitys siinä, millaiseksi sopeutumisprosessi muodostuu. Sekä
coping-teoriat että empowerment-viitekehys tarjoavat teoreettisia lähtökohtia
sopeutumisvalmennuksen tarkasteluun. Sosiaalis-kognitiiviseen teoriaan
kuuluvia pystyvyyden ja toimijuuden käsitteitä sekä motivaatioteorioita käytetään
hyväksi sekä coping- että empowerment-teorioissa. Sosiaalinen vuorovaikutus
ja tuki kuuluvat osana kumpaankin viitekehykseen.
Tässä artikkelissa tarkastellaan aluksi muutostilanteen ja pitkäaikaisen sairauden
tai vamman hallintaa coping-teorioiden pohjalta. Artikkelin toinen osa
perustuu sosiaalista tukea ja vertaistukea koskevaan tutkimukseen. Kolman-
104