Maahanmuuttajiksi nimetyt. Etnografinen tutkimus eroista ja ...

66näyttämöllä naurattaen yleisöä toilailuillaan. Poikien suomalaisten tapojen kokeilu herättierityisesti hilpeyttä:Näytelmän ”Özkan” ja ”Mustafa” pystyttävät metsään telttaa ja syövät kabanossia: Aaa, nyt ollasuomalainen olo!Kaikkia näytelmä ei kuitenkaan saanut nauramaan. Edessäni istuneetsomalialaistaustaiset pojat vaikuttivat lähinnä vaivaantuneilta. He joutuivat katsomaanpassiivisina näytelmää, jossa naurettiin etnisyydelle, ei-suomalaisuudelle ja ”hassuille”yrityksille olla suomalainen ja puhua suomea. Pojille kömpelyys suomalaisten tapojenedessä ei ehkä ollut pelkkää näytelmää vaan omaan arkeen kuuluvaa todellisuutta (ks.myös Hautaniemi 2004, 104–105). Tilanteessa ei siten ollut mitään näyttelemistä, saatisitten nauramisen arvoista.Etnisyydelle nauramista pidetään usein yleismaailmallisena, jopa luonnollisena osananaapurikansojen viha-rakkaussuhdetta. Vaikka etnisyydelle nauraminen olisikinyleismaailmallista, ei se tee siitä hyväksyttävää, sillä monet etnisyyttä halventavat vitsivahvistavat kielteisiä etnisiä stereotypioita (Husband 1988). Näytelmässä vahvistettiinstereotypiaa Suomessa asuvista turkkilaisista pizzeriayrittäjinä, jotka kaiken lisäksirepresentoitiin näytelmässä rikollisuuden kanssa tekemisissä olevina. Nauraminenkohdistui erityisesti poikien hölmöyteen ja hassuuteen yrityksissä olla suomalaistapainen.”Toisen” esittäminen lapsellisena ja hölmönä on tyypillinen kolonialismin aikana tuotetturodullistettu esitystapa ”toisista” (Hall 1999, 199; Rastas 2007b, 128). Nykyään, kunrasistisia mielipiteitä ei ole korrektia ilmaista suoraan, rasistiset ja etnisyyttä halventavatvitsin sallivat näiden tabujen rikkomisen. Michael Billig‟n (2001, 270) tulkinnan mukaanrasististen vitsien ”hauskuus” syntyy nimenomaan haluista ja mielipiteistä, jotka ovatnormaalista kiellettyjä ilmaista (ks. myös Sullivan 1999). ”Toisia” halventavallahuumorilla, vitseillä ja herjauksilla muistutetaan näitä ”toisia” kansallisista kategorioistaja niihin sisältyvistä sosiaalisista ja kulttuurisista rajoista (Keskisalo 2003, 129).Näytelmä siis ikään kuin institutionalisoi periaatteen, että etnisyydelle nauraminenkuuluu elämään.