Abstraktit - Oulu

Anni Jääskeläinen: Keskustelun ja puheen imitatiivikonstruktioita
Imitatiivit eli onomatopoeettiset interjektiot (esim. naks, poks, loiskis, roiskis, fiuu,
kops, piip piip) ovat taipumattomia sanoja, jotka jäljittelevät ihmisten, eläinten,
ympäristön tai luonnon tuottamia ääniä. Imitatiivit eivät esiinny puheessa tai
tekstissä niinkään irrallaan, vaan erilaisten onstruktioiden osina:
1. Eniten tuossa kiinteässä terässä pelottaa se että vetää vauhdilla railoon ja
jalan luut sanoo kruts naps poks.
2. Sitten he kääntyvät oikealle, ja humps, löytävät itsensä Tsekkoslovakiasta!
3. Meillä siili ujuttautui pesukoneen taakse joka on noin 6cm seinästä..sinne se
vaan meni että suih vaan...
Monesti tekstilajit, joissa imitatiiveja käytetään kirjoitetussa kielessä, ovat
puheenomaisia tai niillä luodaan puheen illuusiota; imitatiivit ovat tavallisia
esimerkiksi Internetin keskustelupalstoilla tai rupattelevissa blogeissa. Tekstien
luonne valtuuttaa hypoteesin: on oletettavaa, että monet kirjoitetun kielen
imitatiivikonstruktioista elävät samanmuotoisina ja vastaavissa tehtävissä myös
puheessa (esim.1 jalan luut sanoo kruts naps poks). Lisäksi on kuitenkin myös
konstruktioita, jotka ovat yksinomaisia joko puheelle tai kirjoitetulle kielelle.
Olen tutkinut kirjoitetun kielen ja puheen konstruktioiden eroja ja
yhtäläisyyksiä tarkastelemalla puhutun kielen imitatiivikonstruktioita
keskusteluaineistossa ja havainnoimalla puhetta sekä vertaamalla niiden
esimerkkitapauksia kirjoitettujen tekstien konstruktioihin. Voin esittää seuraavaa:
Puhutussa kielessä on karkeasti kahdenlaisia imitatiivikonstruktioita. Osa
konstruktioista on lausumansisäisiä. Tällaiset konstruktiot esiintyvät keskustelussa
yhden puhujan vuorossa, ja samankaltaisia konstruktiota löytyy myös kirjoitetusta
kielestä; ne ovat laajuudeltaan korkeintaan lausuman tai (lyhyen) virkkeen tasoa.
Toiseksi on kuitenkin konstruktioita, jotka toteutuvat keskustelussa puhujien
vuorovaikutuksen ja yhteistyön tuloksena: useampi kuin yksi puhuja osallistuu
niiden toteuttamiseen, ja konstruktioina niiden laajuus vertautuu esimerkiksi
vieruspareihin; vierusparijäsennystä voidaan sitäkin pitää (hyvin skemaattisena)
konstruktiona. Lisäksi on mainittava, että keskusteluaineiston imitatiivit ovat usein
vuorovaikutteisia: niihin reagoidaan, tai ne ovat reaktio johonkin puhekumppanin
esittämään. Tämä onkin luonnollista, sillä imitatiivit ovat jäljittelevinä jo
luonnostaan interaktiivisia.
Anneli Kauppinen: Polysemia polyfoniana:Vaikka-lekseemi kertojan ja
neuvottelijan äänen merkitsijänä
Vaikka-lekseemiä on kieliopin kuvauksissa pidetty ensi sijassa konjunktiona.
Puhutun kielen aineistot tuovat kuitenkin esiin myös muita tavallisia käyttötapoja.
Olen aiemmin (Kauppinen 2006) tarkastellut vaikka-lekseemin piirteitä
neuvotteluissa ja neuvottelutyyppisissä vuorovaikutustilanteissa. Perusoletuksena
on, että suomen kielen vaikka-sanan esiintymät ovat keskenään polyseemisiä.
Esitin, että suomen vaikka-lekseemin eri polyseemeillä on potentiaalinen paikka
KIELITIETEEN PÄIVÄT 24.–25.5.2007 121 / 155
OULU