Abstraktit - Oulu

20. ITKONEN, ESA & PAJUNEN, ANNELI – EMPIIRISEN
KIELITIETEEN METODOLOGIA
Yleinen kielitiede/Turun yliopisto
Asiasanat:
Empiirinen tutkimus käsittelee ajallis-paikallisia esiintymiä. Statistiikan käyttö on
luotettava merkki tutkimusotteen empiirisyydestä.
Esitelmän lähtökohtana on Pajusen tutkimus suomen verbisanastosta
(Pajunen 2001) ja erityisesti sen uusiutumisesta (Pajunen 2006). Aineiston
muodostavat Nykysuomen sanakirja (1880-1960) ja Helsingin Sanomien korpus
(2000-2001). Typologisessa kontekstissa substantiivit ja verbit tulkitan avoimiksi
luokiksi (joskin poikkeuksia esiintyy). Suomessa verbien uusiutuminen on
kuitenkin selvästi hitaampaa kuin substantiivien: uusista leksemeeistä korkeintaan
5% on verbejä; aktiivisimmin laajenevat kompleksiset u-johdokset.
Tämä on empiirisen tutkimuksen ‘ensimmäinen taso’. Seuraavaksi meidän on
‘purettava esiin’ empiiriseen tutkimukseen sisältyvät käsitteellis-normatiiviset
ennakko-oletukset ja näin osoitettava empiirisen tutkimuksen tosiasiallinen
‘kerrostuneisuus’.
Sosiolingvistiikassa aineistoon sovelletaan kieltä koskevaan normatiiviseen
tietoon perustuvia ‘editoimissääntöjä’ (Itkonen 1983: 63-63, 264). Vastaavasti
Pajunen (2006: 2) toteaa, että “olen siistinyt saatua aineistoa eri tavoin, olen mm.
tasoittanut kirjoitusvirheiden ja kirjoitustapojen vaikutuksen”. Koska sanomalehden
teksti joka tapauksessa tarkistetaan, aineisto on siis itse asiassa käynyt kahden
‘normatiivisen seulan’ läpi.
Seuraavaksi keskitytään avainkäsitteisiin substantiivi ja verbi. Ensiksikin jo
länsimaisen perinteen alussa Apollonios Dyskolos määritteli akolouthia-käsitteensä
avulla mahdollisen kielivirheen rajat: substantiivi voi esiintyä oikeassa tai väärässä
sijassa, mutta me emme hyväksy sitä, että se esiintyisi esim. moduksessa (Itkonen
1991: 203-205). Kyseessä on ‘kaksitasoinen normatiivinen seula’.
Toiseksi vaikka substantiivi ja verbi kategorisoivat ajallis-paikallista
todellisuutta (so. puhunnoksia), grammaatikolle jää suuri tulkinnallinen vapaus.
Vaikka kl. kreikka ja latina ovat rakenteellisesti varsin lähellä toisiaan, Dionysios
Traakialainen erotti 8 sanaluokkaa, mutta Marcus Terentius Varro vain 4: Verbi = -
sija & +tempus, Substantiivi = +sija & -tempus, Partisiippi = +sija & +tempus,
Partikkeli = -sija & -tempus (Itkonen 1991: 192-193, 199).
Generativismi olettaa 4 sanaluokkaa (= V, N, A, P) kriteerein, jotka ovat
käytännössä identtiset Varron kriteerien kanssa. Näin tehtäessä lyödään kuitenkin
niin pahasti laimin kielen typologisesti dokumentoitu jatkumoluonne, että luokitus
on “in fact empirically vacuous” (DeLancey 1997: 52; samoin jo Itkonen 1996:
489). Näin suureksi voi siis grammaatikon vapaus kasvaa. Toisaalta
jatkumokäsitteen hyväksyminen ei sinänsä pelasta ajatusvirheiltä., kuten
KIELITIETEEN PÄIVÄT 24.–25.5.2007 33 / 155
OULU