VENÄLÄISSURMAT SUOMESSA 1914–22 - Valtioneuvoston kanslia

oli sanoin kuvaamattoman kauhea. Ammutut ruumiit olivat sikin sokin, mikä missäkin
asennossa. Vallien seinämät olivat yhtäältään hyytyneen veren ja aivonkappaleiden
värjäämät. Vallien välissä oli mahdoton liikkua, maa oli kauttaaltaan
veriliejuna. Etsiminen ei voinut tulla kysymykseenkään. Kukapa olisi voinut sellaista
ruumisröykkiötä tarkastaa.” 52 Kiiskisen selostus, joka perustuu toisen henkilön tietoihin,
liioittelee voimakkaasti surmattujen lukumäärää. Surmansa saaneiden omaisten
kertomukset osoittavat myös kiistatta, että useita kymmeniä uhreja löydettiin
ja tunnistettiin.
Valkoisten kertomukset vallien välisestä joukkoteloituksesta eivät kuitenkaan
kovin oleellisesti poikkea venäläisten ja punaisten antamasta kuvasta siitä. Valkoinen
nimimerkki “Tykkimies” kertoo tapahtumasta Viljo Viljolan vuonna 1919 julkaisemassa
muistelmateoksessa: “Ensimmäinen näky, mikä seuraavana aamuna kohtasi
silmiämme astuessamme ulos Neitsytniemellä olevasta majapaikastamme Turun-siltaa
kohti, oli aikamoinen ruumisröykkiö muutaman vallin kulmauksessa.
Tarkastimme ruumiita lähemmin. Siinä oli sekalaista seurakuntaa. Suurkaupungin
hampparista hienopuoleiseen herrasmieheen, ryssäläisestä siviilimiehestä
samallaiseen sotilaaseen, housuniekasta kuolemanpataljoonattaresta hamekkaisiin
suomalaisiin ja venäläisiin siippoihin. Toisissa paikoin oli niitä röykkiöissä, toisissa
paikoin rinnakkain yksikerrassa. Asennot olivat mitä vaihtelevimmat. Mikä retkotti
selällään kädet ja jalat levällään, mikä vatsallaan pää nyykistyneenä ruumiin alle.
Toiset olivat kyljellään halaillen vierustoveriaan, toisista ei näkynyt kuin jalat, toisista
vain päät röykkiöiden alta. Kaikkialla oli muuten verta ja silpoutuneita jäseniä.
Monelta ruumiilta oli pää vallan mäsänä, toisilta joku muu ruumiinosa. Toiset olivat
vääntyneet moniin mutkiin viimeisessä kuolinkamppailussaan, toisille oli kuolema
nähtävästi tullut aivan yht´äkkiä. Kun astuin pois tästä kuolemankalmiosta, niin
tein sen kyllä jonkunlaisella vapautuksen tunteella – olihan näky itsestään ruma ja
inhottava – mutta ajatukseni muistan kuitenkin olleen sen, että oli niin kuin ollakin
piti. He olivat ansainneet kohtalonsa, niin miehet kuin naisetkin, niin suomalaiset
kuin ryssätkin”. 53
Muistelmissaan on silloinen viipurilainen oppilas Erik J. Tallgren, jonka isän
punaiset ampuivat kuoliaaksi Viipurin lääninvankilassa 27.4.1918, kommentoinut
“venäläispogromeja Viipurin valloituksen jälkeisenä päivänä”. Silloin uhreiksi joutui
Tallgrenin mukaan “viattomia, siviilejä muukalaisia, jotka olivat vuosikaupalla harjoittaneet
elinkeinoa maassa”. Hän kertoo: “Meitä vastapäätä asui venäläinen kauppias
vaimonsa ja monen lapsen kanssa. Muiden porvareiden tavoin he iloitsivat
vapautuksesta. Mutta jo ensimmäisenä päivänä, kun juhliminen alkoi ja miehiä
joukoittain virtasi kasarmeista, saapuivat aseistetut valkokaartilaiset venäläisen
luokse. He pakottivat hänet mukaansa. Vaimo oli epätoivoinen. Hänen pelkonsa
__________
52 Kiiskinen 1958, 222–223.
53 Tykkimies 1919, 114–115.
111