VENÄLÄISSURMAT SUOMESSA 1914–22 - Valtioneuvoston kanslia

Helmikuun 11. päivänä perustettiin tutkintalautakunta kuulustelemaan syyllisiksi
epäiltyjä matruuseja ja sotamiehiä ja langettamaan näille tuomiot. Syyllisiä etsittäessä
apuna käytettiin matruuseilla kokinapulaisena ollutta Juho Kerästä, joka oli
ammunnan aikana ollut Raatissa. Kaikkiaan tutkintalautakunta kuulusteli 50
matruusia sekä muutamia muita todistajia Keräsen lisäksi. Pikaoikeuden päätöksellä
14.2.1918 tuomittiin 35 matruusia ja sotamiestä heti yhteiskunnalle ja yleiselle
järjestykselle vaarallisina ammuttavaksi. Näistä 33 matruusia katsottiin syylliseksi
siihen, että “ovat kuluvan helmikuun 2 ja 3 päivänä Raatinsaaren kasarmilta ja sen
lähiseutuvilta yksissä neuvoin eräitten siviilihenkilöitten kanssa ampuneet kivääreillä
kaupunkiin ja pommittaneet sitä kuularuiskuilla, sekä että syytetyistä on osa siviilipuvussa
ollessaan saapunut kaupunkiin, joissa tilaisuuksissa eräät kaupungin puolustajista
ovat saaneet surmansa”. Kahta syytettyä, jalkaväkeen kuuluneita Nikolai
Suvorovia ja Nikolai Marosovia syytettiin lisäksi siitä, että he “ovat heittäneet
sytytyspommeja eräisiin taloihin kaupungissa sillä seurauksella, että kortteli, jossa
puhelinkeskus sijaitsee, on palanut poroksi ja useita syyttömiä perheitä on tullut
kodittomiksi”. Viisitoista syytteestä vapautettua pidettiin kuitenkin edelleen vangittuina,
kunnes “heistä mahdollisesti toisin määrätään”. 22
Kuulustelupöytäkirjojen perusteella on mahdotonta sanoa, kuka todella oli osallistunut
taisteluihin tai sytytyspommin heittämiseen. Juho Keräsen todistus lienee
eräissä tapauksissa ollut ratkaiseva tuomion langettamisen kannalta, mutta
Keränenkään ei usean henkilön kohdalla osannut sanoa mitään langettavaa. Luonnollista
on, että kuulusteluissa venäläiset tiesivät niin vähän kuin mahdollista, esimerkiksi
puhelinkeskukseen sytytyspommin heittämisestä syytetty Suvorov ilmoitti
olleensa koko lauantain ja sunnuntain kotona, josta hänet iltapäivällä vangittiin ja
sanoi, että “ei ole ottanut osaa mihinkään ampumiseen, ei ole koskaan käynytkään
Työväentalolla, ei ole koskaan nähnytkään pommeja ja osaa vielä vähemmän niitä
käyttää”. 23
Pikaoikeuden päätös alistettiin kuitenkin vielä ylipäällikön vahvistettavaksi minkä
lisäksi päätös kuulustelupöytäkirjoineen lähetettiin Oulun poliisipäällikölle tarkistettavaksi
“juridiselta näkökannalta”. Vaikuttaa ilmeiseltä, että jommankumman
mielipide on aiheuttanut sen, että kaikkia pikaoikeuden ammuttavaksi tuomitsemia
henkilöitä ei sittenkään ammuttu vaan ilmeisesti “vain” kuusi henkilöä. Näin voidaan
päätellä siitä, että toukokuun lopussa 27.5.1918 Oulusta Helsinkiin Iso-Mjölön
(nyk. Kuivasaari) vankileiriin lähetettyjen 64 venäläisen matruusin ja sotamiehen
joukossa oli 29 pikaoikeuden kuolemaan tuomitsemaa henkilöä. Näistä kuolivat
matkalla matruusit Foma Maross ja Andrei (Andrian-Andre) Ivanov, jotka tosin on
merkitty kuolleiksi Suomenlinnan vankileirin kuolleiden luettelon mukaan vasta
25.6.1918 ja 7.6. Kuitenkin siitä päätellen, että heidän kohdalleen on Oulu-Helsinki
lähetysluetteloon kirjoitettu “kuollut”, heidän voidaan olettaa kuolleen matkalla.
Matruusit Nikolai Golubjev ja Aleksandr Vasiljev menehtyivät Iso-Mjölössä Suomenlinnan
kuolleiden luettelon mukaan 4.7. ja 22.6.1918. Heidän lisäkseen Iso-
__________
22 Kuulustelupöytäkirjat Av 1, VRO syyttäjistö, KA.
23 Kuulustelupöytäkirjat Av 1, VRO syyttäjistö, KA.
15