VENÄLÄISSURMAT SUOMESSA 1914–22 - Valtioneuvoston kanslia

sata sotilasta olisi onnistunut karkaamaan niin, ettei heidän paostaan olisi jäänyt
muistiinpanoja esikunnan pöytäkirjaan.
Eräs mahdollinen syy lukujen eroavuuteen voisi olla se, että saapuneiden vankierien
vahvuusluvut eivät ole pitäneet paikkaansa. Esikunnan pöytäkirjoissa on esimerkkejä
siitä, että Uuteenkaarlepyyhyn saapuneiden vankierien vahvuusluvut poikkesivat
etukäteen ilmoitetusta vahvuudesta. Pietarsaaresta ilmoitettiin 1.2.1918,
että 163 vankia saapuisi seuraavana päivänä, mutta kun vangit tulivat 2.2.1918,
heitä oli vain 148. Kokkolasta saatiin 5.2.1918 tieto 408 vankia käsittävän kuljetuksen
lähettämisestä, mutta 8.2.1918 perille tuli vain 380 vankia. Laskuvirheitä on
saattanut tapahtua myös Uudenkaarlepyyn päässä. Vankileirin alkuvaiheiden
sekavissa oloissa vankimäärän laskeminen ei liene ollut mikään helppo tehtävä,
joten mahdollista on myös, että von Kraemer on 18.2.1918 tahtomattaan erehtynyt
ilmoittamaan väärän vankimäärän päämajalle. Toisaalta hän ilmoitti 1.3.1918
vankiluvun olevan “noin tuhat miestä” lähetettyään sitä ennen pois 601 miestä,
joten 18.2.1918 annettu luku 1 646 saattaa kyllä olla oikein.
Mahdollista kuitenkin on, että von Kraemer on ilmaisulla “ryssar 1 646” sanatarkasti
tarkoittanut yksinomaan etnisiä venäläisiä eli iso- ja vähävenäläisiä sekä merisotilaita.
Voidaan ajatella päämajan helmikuun puolivälissä tehdyn tiedustelun
liittyneen vankien palauttamissuunnitelmiin, jolloin olisi ollut asianmukaista ilmoittaa
ainoastaan vangittujen venäläisten lukumäärä. Nimenomaan näiden vankien
yhteenlaskettu lukumäärä on 18.2.1918 saattanut olla hyvin lähellä von Kraemerin
esittämää lukua. Siihen aikaan leirillä lienee ollut noin 1 560–1 570 iso- ja vähävenäläistä
ja noin 70 merisotilasta eli yhteensä noin 1 630–1 640 näihin ryhmiin
kuuluvaa vankia. Tämän tulkinnan mukaan von Kraemer ei olisi siis laskenut vankilukuun
noin 130-140:tä muihin kansallisuuksiin kuuluvaa internoitua sotilasta. Ainakin
virolaiset ja lättiläiset internoidut pidettiin erillään venäläisistä vangeista. Myös
venäläisten keskuudessa on saattanut olla pieni määrä luottovankeja, joita ei ole
laskettu vangittuihin venäläisiin. Esikunnan pöytäkirjassa on useita joskin yksittäisiä
esimerkkejä siitä, että luotettavat ja “kunnolliset” (präktiga) vangit saivat asua
isäntäväkensä taloissa ja liikkua vapaasti kaupungissa ja sen läheisyydessä. Nämä
seikat huomioon ottaen olisi 136:n vangin erotus mahdollinen. Tätä tulkintaa tukee
sekin tieto, että Uudenkaarlepyyn leirin vankiluku paikallisen suojeluskunnan historiikin
mukaan oli helmikuun lopussa 1 910. 30 Kun 1 646:n vangin ryhmään lisätään
arviolta 258 muita kansallisuuksia edustaneita vankeja on lopputulos 1 904 eli hyvin
lähellä em. lukua.
Suojeluskunnan Vaasan piiriesikunnan arkistossa on Uudenkaarlepyyn vankileirin
tarkat vankiluvut vain kahtena ajankohtana keväämmällä, 11.3. 31 ja 12.5.1918. 32
Vangit jakaantuivat silloin seuraaviin ryhmiin:
__________
30 SA, VSA, Vapaussodan historiakomitea, Henrik Wikin kertomus “Nykarleby skyddskår” BI a1.
31 SA, Vaasan suojeluskuntapiirin arkisto. F. K. Lindströmin sähkösanoma Vaasan piiriesikunnalle
11.3.1918.
32 Paavolainen 1967, 127, Paavolainen 1971, 68.
27