VENÄLÄISSURMAT SUOMESSA 1914–22 - Valtioneuvoston kanslia

majoituspaikkoineen, näkötorneineen, puhelinyhteyksineen ja vartioveneineen.
Näiden ansiosta yhteydet mantereelle tiivistyivät samalla kun tarvikehuolto tehostui.
Saaristolaisten asenteet venäläisiä kohtaan jakoivat pian saaristolaisyhteiskunnan,
joka ryhmittyi venäläisille myötämieliseen osaan ja näitä vastustavaan ryhmään.
Viimeksi mainitun ryhmän ydin koostui osittain syrjäytetystä, saariston
kapeasta entisestä eliitistä. Eräät sen edustajista löysivät uuden toimialan salakuljetuksesta
ja aktivistien etappiliikenteestä. Nämä laittomat toimet johtivat jyrkkään
vastakkainasetteluun ja jopa aseellisiin välienselvittelyihin venäläisten vartiomiesten
kanssa. Viimeksi mainituilla oli vähässä ajassa hyvin hankalaa torjua salakuljetusta
ja aktivistien etappiliikennettä. Näille asioille omistautuneet henkilöt tunsivat hyvin
saariston ja olivat useimmiten kokeneita ja taitavia saariston kävijöitä Heillä oli
hyvä motivaatio vastustaa venäläisiä ja tehdä heille kiusaa. Näistä henkilöistä tuli
ennen pitkää Vaasan johtavien virkamiesaktivistien avustajia. Vaasan aktivisteilta
he saivat toimintansa vastineeksi taloudellista tukea, käyttökelpoisia tietoja venäläisten
sotilasviranomaisten aikomuksista ja tiedot Pohjanlahden Ruotsin rannikon
yhteysmiehistä. Heille järjestettiin myös salakuljetettavat tavarat, veneiden varustus
ja ylläpitopalvelu. Kirkkoherra E. Arnold Schalin on kuvannut tilannetta Bergössä
vuonna 1918: “Sortovuosista lähtien ovat Bergön asukkaat olleet jakaantuneita
kahteen eri leiriin, toisaalta lainkuuliaisten luotsien ja toisaalta venäläisten palvelukseen
menneiden joukkoon. Näiden leirien välillä on mitä erilaisimpia vihollisuuksia
esiintynyt. Venäläisystävät juoksivat pienimpienkin asioiden vuoksi ilmiannoilla ja
aiheuttivat jatkuvia rettelöitä lainkuuliaisia kohtaan. Katkeruus venäläisystäviä vastaan
oli tästä syystä niin suuri ja niin syvästi kasvanut, että muut asukkaat vapaussodan
aikana vain vaivoin pystyttiin pitämään poissa väkivaltaisesta oikeudenkäytöstä”.
59
Venäläisten vartiointipaikkojen verkosto, niiden parantuneet yhteyslinjat sekä
venäläisten kasvava saaristolaistuntemus johtivat kuitenkin siihen, että salakuljetuksen
ja aktivistien etappiliikenteen toimintapiiri ja -vapaus vähitellen rajoittuivat.
Vihamielisyys salakuljettajien ja etappimiesten keskuudessa kasvoi, he rupesivat
kärkkymään kostoa ja kun tilaisuus siihen avautui tammikuun lopussa 1918 he
alkoivat, Vaasan suojeluskuntajohdon hiljaisella suostumuksella, käydä veristä oman
käden oikeutta. Ne eri vastakohdat, jotka olivat syntyneet maailmansodan aikana,
johtivat siten saaristolaisyhteiskunnan sisäisiin välienselvittelyihin ja pienimuotoisiin
rankaisuretkikuntiin Vaasaan. Osa näistä venäläisistä luotsi- ja majakkalaitoksen
virkamiehistä ja saariston vartioinnista vastanneista venäläisistä merisotilaista otettiin
vankileiriltä ja teloitettiin jäällä saaristolaisten kotiinpaluumatkojen yhteydessä. Tämä
on selitys siihen, että Vaasan seudun venäläissurmien erityispiirteenä ovat jäällä
tapahtuneet teloitukset, jolloin ruumiit useimmiten pantiin tarkoitusta varten
avattuihin avantoihin. Edellä mainittu Schalin kertoo, että Bergössä vangittiin kymmenkunta
venäläisten palveluksessa ollutta luotsia ja majakanvartijaa: “Näistä tuli
sitten huolemme. Mitä heille tehtäisiin? Oikeudenmukaisuus vaati rangaistusta.
__________
59 SA, VSA, Vapaussodan historiakomitea BI a1, kirkkoherra E. Arnold Schalin kertomus “Bergö i
frihetskrigets dagar”
66