VENÄLÄISSURMAT SUOMESSA 1914–22 - Valtioneuvoston kanslia

työväentalolle oli kello kolmen jälkeen saapunut viisi ryhmää käsittävä sotilasosasto,
joka oli huutanut nimeltä arviolta 100 vankia ja kuljettanut ne sitten pois. Sotilaat
olivat olleet vartiomiesten käsityksen mukaan ratsujääkäreitä. Kuultuaan selvityksen,
kutsui Markkanen paikalle yhteiskoululle majoittuneen Karjalan Ratsujääkärirykmentin
vt. komentajan, jääkäriluutnantti Leonard Skarpin. Skarp ilmoitti, ettei
hän tiedä tapahtuneesta mitään, mutta aikovansa ottaa siitä selvän. Illalla Skarp
saapui Markkasen luo uudelleen tunnustaen, että hänen miehensä ovat tapahtuneeseen
syyllisiä, ja että hän aikoo raportoida siitä rykmentin varsinaiselle komentajalle,
jääkäriratsumestari Sven Weckströmille. Markkanen määräsi toimitettavaksi
tutkinnon asiasta. 13
Seuraavana päivänä, 15. huhtikuuta, kuulusteli sotatuomari J. H. Varis kaikkia
kyseisenä yönä vartiossa olleita miehiä, sekä yhtä vankia. Vartiopäällikkö Korhosen
lisäksi vartiomiehistöön oli kuulunut 16 vartiosotilasta. Vartioston kuulustelussa selvisi,
että heti sen jälkeen kun vartiosto oli vaihtunut 14. huhtikuuta kello kolmen aikaan
yöllä, oli työväentalolle saapunut arviolta 40 kivääreillä aseistettua sotilasta, jotka
järjestäytyivät työväentalon eteen kauppakadulle ketjuun. Sotilaista noin kymmenkunta
tuli taloon sisälle, ja herättivät talossa nukkuvat sotavangit. Sotilaat veivät
ulos kahdessa erässä yhteensä 100 vankia. Kadulla vangit asetettiin ketjun keskelle,
joka lähti pian marssimaan pitkin Yläsatamankatua. Rivistön perässä seurasi
hevosen vetämä reki, johon oli kuormattu iso määrä lapioita. Yksi vartioista oli
nähnyt reen laidassa tekstin “II eskadroona”. Vartijoista kukaan ei tunnustanut
tunteneensa ketään sotilaista. Sen sijaan useimmat vakuuttivat heidän olleen ratsumiehiä.
Joukon johtajana esiintyi vartioiden mukaan jääkäripuvussa ollut mies, joka
nähtävästi oli upseeri. 14 Lopuksi kertoivat kuulusteltavat, että noin puolentoista
tunnin kuluttua vankien hausta, toi joku jääkäri yhden vangin takaisin työväentalolle,
ja sanonut vartijoille, “ettei tapahtuneesta tulisi jutella mitään”. Työväentalolle
palautettu vanki tunnistettiin Anton Stepaninpoika Sergejeviksi, joka otettiin
viimeisenä kuultavaksi. Tapahtumien kulusta hän kertoi:
“… että kertoja oli nukkunut ulko-oven puolella ja kun kertoja kuuli, että vankien
siirto toiseen paikkaan oli kysymyksessä, oli kertojakin mennyt toisten vankien
mukana riviin seisomaan. Että kun huomasi metsätielle tultavan, oli arvannut
ettei siirtäminen ollut kysymyksessä. Että miehet oli viety noin kahden kilometrin
päähän kaupungista, jossa vankeja oli viety metsään ja oli sieltä kuulunut
laukauksia. Että kun kertojan kohdalle oli sattunut joku sotamies, oli tältä kysynyt,
saisko jutella ylipäällikön kanssa, mutta saanut kieltävän vastauksen. Että
nämä sanat oli kuullut lähellä oleva joko upseeri tai jääkäri ja oli kuulija heti
kysynyt kertojalta oliko tämä Vienan-Karjalan poika, ja saatuaan myöntävän
vastauksen, oli itse lähtenyt tuomaan kertojaa työväentalolle. Että tämä mies
oli pyöreä naamainen, ruskea silmäinen, pienenläntä mies, jolla oli mauserpistooli.
__________
13 Joensuun kaupungin komendantti Aaro Markkanen Karjalan sotilaspiirin päällikölle eversti
Furumarckille 14.4.1918, KarSPE:n saap. ja läh. kirj. 1918, VapSA 1521 B 1, kansio 2, SA.
14 Pohjois-Karjalan alue-esikunnan pöytäkirja 15.4.1918, VapSA 1521 B 5, SA.
77