VENÄLÄISSURMAT SUOMESSA 1914–22 - Valtioneuvoston kanslia

alle. Suoritetussa tarkastuksessa löydettiin kaksi revolveria ja kaksi kiikaria, kaikki
hajalle lyötyinä. 140
Julistuksessaan “Pohjois-Suomen kaupunkien Venäjän joukkojen varuskuntapäälliköille”
ja “Venäjän rohkeille sotilaille” (Doblestnyje russkie soldaty) 31.1.1918
oli Mannerheim määrännyt venäläiset sotilaat luovuttamaan aseensa. Tästä hyvästä
ylipäällikkö lupasi: “Tämän vaatimuksen täyttämiseksi takaan jokaiselle vapaan
matkan kotimaahan ja matkan aikana suojan vangitsemisen ja hyökkäyksen vaaraa
vastaan. Venäjän hallituksen suostumuksella lähetetään aseista riisuttu sotaväki
suoraan Venäjälle. Aseet korvataan täysin”. 141 Mannerheimin ja päämajan asenne
muuttui kuitenkin pian sen jälkeen, kun vangit olivat luovuttaneet aseensa.
Liikkumisen vapauden ja hyökkäyksen suojan sijasta Uudenkaarlepyyn suojeluskuntalaiset
aloittivat päämajan johdolla tiukan ja kovan sotilaskurin, nyt aseettomille
venäläissotilaille. Heidän vapautensa riistettiin eivätkä he saaneet riittävästi muonaa,
heidät suljettiin vankirivistöihin, kuljetusvaunuihin ja vankileireille, alistettiin ankaraan
laitos- ja komentovaltaan, samalla kun heitä ryhmänä kohdeltiin alentavasti ja
tylysti. Päämajan 10.2.1918 antaman ohjeen mukaan oli muista vangeista erotettava
“komiteajäsenet, bolševiikkikiihoittajat tai muuten innokkaat bolševiikit” sekä
matruusit, ennen kuin heidät kotiutettiin Venäjälle. 142 Tällaisesta jaottelusta ei ollut
mitään puhetta yksitoista päivää aikaisemmin, kun Mannerheim 31.1.1918 lähetti
ylevähenkisen julistuksensa Venäjän rohkeille sotilaille. Se seikka, että Uudenkaarlepyyn
vankien nälkälakon komiteajäsenten teloituskehotus, tuli 2.3.1918 eräältä
Mannerheimin kaikkein lähimmältä mieheltä, tarkoittanee sitä, että myös ylipäällikkö
oli tietoinen ohjeesta ja hyväksyi sen. Komiteajäsenten teloitus ei siten ollut vain
von Kraemerin omaan harkintaan perustuvaa kentällä toimimista, vaan tapaus voidaan
nähdä ylipäällikön ja päämajan harkittuna suhtautumisena vangittuihin
sotilaisiin.
Uudenkaarlepyyn venäläisvankien mentaalisen nöyryytyksen lisäksi tulivat vielä
vankileirin varsin kurjat fyysiset olot: nälkä, epämukavuus, likaisuus, syöpäläiset,
ahtaus, tungos ja henkilökohtaisen hygienian hoitamisen mahdottomuus. On tuskin
ihmeteltävää, että venäläisvangit kokivat Mannerheimin pettäneen heidät. Lisäksi
he tunsivat suojeluskuntalaisten kohdelleen heitä epäoikeudenmukaisesti ja
kiittämättömästi sekä omien upseereidenkin petkuttaneen heitä. Uudenkaarlepyyn
venäläisvankien keskuudessa vallinnut epätoivo on ymmärrettävää tätä sosiaalipsykologista
taustaa vastaan ja se selittää nälän ohella sotilaiden ilmentämiä pyrkimyksiä
järjestäytyneeseen vastarintaan ja yleiseen murtautumiseen ulos.
Uudenkaarlepyyn vankileirin tyhjentäminen
Uudenkaarlepyyn vankien onnettomuuden eräs vaihe päättyi vihdoinkin toukokuun
lopussa ja kesäkuun alussa kun vankileiri tyhjennettiin. Ensimmäisenä lähti 21.5.1918
__________
140 SA, Suojeluskunnat 1917–18, Nykarleby skyddskår, pöytäkirja 28.1.1918.
141 SA, Suojeluskunnat 1917–18, Nykarleby skyddskår, pöytäkirja 31.1.1918.
142 SA, Suojeluskunnat 1917–18, Nykarleby skyddskår, pöytäkirja 10.2.1918.
49