09.09.2014 Views

Lataa ilmaiseksi - Taideteollinen korkeakoulu

Lataa ilmaiseksi - Taideteollinen korkeakoulu

Lataa ilmaiseksi - Taideteollinen korkeakoulu

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

a n a l y y s i n k u l k u 101

sekä herra Huun tai Homer Simpsonin näköinen hahmo (sarjakuvahahmoja).

Sarjakuvahahmojen suora matkiminen on kuitenkin yllättävän

vähäistä. Suurin osa hahmoista on tekijänsä omia luomuksia.

Kuten tikku- ja pallohahmot, myös osa ihmishahmoista on vaatetettu

ja osa piirretty alastomina. Sukupuolitarkastelussa selviää, että kahdeksastakymmenestä

(80) hahmosta pystyy päättelemään sukupuolen.

Eniten on mukana miespuolisia tai neutreja hahmoja, mutta

joukkoon mahtuu korostetun naispuolisiakin. Useimmin opettaja on

korostetusti nainen (rinnat) ja nuori pukeutunut siten, että voi olla

joko tyttö tai poika.

Kuvaan sai lisätä tekstejä, vaikka ohjeistin vastaajat vastaamaan pääosin

kuvallisesti. Teksteille on annettu monenlaisia tehtäviä. Erottelin

seuraavat tekstityypit: otsikko, puhekupla, selitys, kyltti, ääni- ja tunnetehosteet.

Piirustuksia, joissa vastaus on esitetty ilman mitään tekstiä,

on aineistossa viisikymmentäkolme (53), mikä tarkoittaa, että piirustuksia,

joihin on lisätty tekstiä, on huomattavasti enemmän. Teksteille on

annettu erilaisia tehtäviä. Erittelin tekstit niille annetun tarkoituksen

mukaan viiteen pääryhmään: kyltti, otsikko, puhekupla, selitys ja ääniefekti.

Sukupuolimerkkejä voi myös käsitellä ”tekstinä”, varsinkin kun

huomasin olevani epävarma, voiko esitetty merkki olla ”oikein”, onko

aiheen määrittelijä se, joksi merkki osoittaa hänen olevan. Siten sukupuolimerkki

symbolina on kiinnostava tiedon lähde. Samassa kuvassa

voi olla otsikko, puhekupla ja selitys. Määrällisesti eniten on piirrettyyn

lisätty selityksiä. Kiroilu on esitetty joko suoraan sanoina tai *****-merkkejä

käyttäen. Kuvissa on myös pari henkilökohtaista viestiä tutkijalle:

Moi ja ”oma” nimi. Yksi tutkimuksen palautetusta vastauksesta on

pelkkä teksti, siinä lukee: (P) Rivoja kuvia ei saa piirtää.

Tyylikysymyksiä tarkasteltaessa – tarkoitan tyylillä olemassa olevia,

jo ennalta tyyliksi luokiteltuja piirtämisen tapoja kuten sarjakuvatyyli

tai tietokonegrafiikka – ilmenee, että vaikka piirustukset ovat pikemminkin

luonnoksia kuin valmiita teoksia, luonnosmaisestakin esityksestä

voi etsiä tyyliä. Tyylilliseen tulokseen vaikuttaa se, kuinka vakavissaan

vastauksen kimpussa on työskennelty, kuinka keskittynyt tekijä

on ollut ja kuinka huolellisesti piirustus on toteutettu. Voi puhua

huolitellusta tyylistä, toki, määrällisessä tilastoimisessa sellainen

kriteeri on makukysymys ja siten kiistanalainen. Tyylikysymyksissä

yksi selkeä piirre ovat vaikutteet sarjakuvailmaisussa käytetyistä ratkaisuista.

Sarjakuvailmaisun matkiminen liittyy oppiaineen sisältöön

mutta myös visuaalisen elämismaailman kulttuurituotteisiin.

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!