09.09.2014 Views

Lataa ilmaiseksi - Taideteollinen korkeakoulu

Lataa ilmaiseksi - Taideteollinen korkeakoulu

Lataa ilmaiseksi - Taideteollinen korkeakoulu

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

a i n e i s t o n a n a l y y s i 113

neita. Osa nuorista kuitenkin haluaa polttaa eikä vastusta polttamista,

minkä voi havaita, kun kulkee koulujen nurkilla, missä nuoret ovat

joukkoina polttamassa. Ikäsyrjintä tekee nuorista näennäisesti yhtenäisen

joukon, poltettavan hankkimisessa on kuitenkin mahdollisuus-

ja tasoeroja. Ne nuoret, joiden kotona poltetaan, voivat helpommin

hankkia poltettavaa.

Kuvassa poltetaan sikaria tai suurta sätkää. Sikarin polttaminen

voi olla hyvän varallisuuden symboli. Sikari luokkaeron piirteenä

muistuttaa, että peruskoulu pakottaa kaikki samalle luokkatasolle

päivittäin. Lapset eivät välttämättä luokkaeroja tiedosta, mutta viimeistään

peruskoulussa varallisuuserot vähitellen paljastuvat. Koulussa

vasta selviää myös, missä varallisuusluokassa suhteessa muihin

nuori itse on. Vasta koulussa nuori ymmärtää olevansa köyhä tai varakas.

Peruskoulun oppilailla harvoin on varaa luksustuotteisiin. Sikari

on luksustuote. Toisaalta sikarin polttamisen ele on tuttu varakkaan

roolihahmon kuvana Hollywoodin elokuvien eliittipiireistäkin. Hollywoodin

elokuvien eliittipiirien elämä voi olla houkutteleva ja ihailun

kohde. Samalla luokkaerojen julkituonti peruskoulussa jo sinänsä on

lievästi kiellettyä. Varallisuuserot voivat ilmetä parempina päihdevarusteina.

Käytännön kannalta nuorten järjestelytaidoista sekä kaveri- ja perhesuhteista

riippuu, onko jotain poltettavaa ja mitä on poltettavana.

Polttelevat nuoret asettuvat vapaaehtoisesti lainrikkojan rooliin. Varakkaampien

perheiden lasten on helpompi suoraan rikoksia tekemättä

hankkia päihteitä ottamalla tai ”lainaamalla” niitä kotoa tai

kavereilta.

Kuva 7. Polttaminen. Alaotsikko ”Tupakka”. Tupakkaa sytytetään,

viiksekäs, aurinkolaseihin sonnustautunut tyylitelty mies imaisee

sytytettyä tupakkaa, ja imaistuaan savut mies puhaltelee savupilven

ulos.

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!