Lataa ilmaiseksi - Taideteollinen korkeakoulu
Lataa ilmaiseksi - Taideteollinen korkeakoulu
Lataa ilmaiseksi - Taideteollinen korkeakoulu
You also want an ePaper? Increase the reach of your titles
YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.
a i n e i s t o n a n a l y y s i 211

ti kuin nuoret. Esa on henkilöön kohdistuvan pilakuvan edessä päättäväisen

tuomitseva: Itse asiassa oppilaat saattaa leikkimielisesti ehdottaa

esimerkiksi ”se Virtanen on tommoinen läski” ja piirtää pilapiirustuksen.

Puutun siihen, ettei minun mielestä ole kivaa, että tuotte luokkakavereiden

fyysisiä ja ulkoisia olemuksia kuviin. Jos haluatte, tehkää

opettajasta pilkkakuvia. Minusta saatte tehdä! Kieltämisessä äärimmillään

voin ottaa kuvan edestä pois. Saattaa olla silleen, että olen saattanut

julkistaa oppilaan kuvan luokan edessä, kysynyt muilta, mitä mieltä te

olette tästä tai tämmöisestä. Sellaista teen kaikkein kriittisimmissä tapauksissa.

Yritän suhtautua myös siten, että saattaa olla jollekin herkkä

paikka, vaikka piirretään julkisessa tilassa. Tarkoitus ei ole, että minä

nostan ja mollaan sitä kautta toista. Se olisi yksi tapa myöskin alistaa

toinen. Kerran kolmen pojan porukka tekivät vietnamilaisesta pilakuvan

ja nauroivat selän takana yhdessä, mutta kun vietnamilainen tuli paikalle,

hänelle ei näytettykään, ja kevyttä mollausta ainakin tulee rehtorista,

tietyistä miesopettajista, en muista että yhdestäkään naisopettajasta, ei

vaikka olisikin hyvin otollisia karikatyyrin kohteita. Puheessa on, ei kuvissa.

Itsestäni en ole nähnyt, vaikka olen sanonut, tehkää minusta.

Mielenkiintoinen on Esan kokemus, ettei naisopettajista ole pilakuvia

tehty. Nuorten kielletyissä kuva-aiheissa sekä nais- että miesopettajille

on varattu näkyviä rooleja kuvan juonessa. Voi olla, etteivät

naisopettajat kerro heihin kohdistuvista pilakuvista kollegoilleen.

Nuoria vaaditaan koulussa olemaan mahdollisimman samanlaisia,

helppoja ja ennustettavissa olevia. Samanlaisuutta vaalitaan, siihen

opetetaan saman opetusohjelman avulla koko maassa sekä opettamalla

isoissa opetusryhmissä. Samanlaisuuden vaatimus tuottaa

pakostikin sellaisia, joita torjutaan, syrjitään ja sivuutetaan. Osa nuorista

jää sivuun. On sellaisia, jotka eivät kerta kaikkiaan ole samanlaisia

kuin enemmistö. Samanlaisuuden vaatimusta perustellaan sillä,

että samanlaiset käyttäytyvät ennalta odotetusti, ennalta tiedetyllä

tavalla ja heitä on helppo ohjata, hallita, kontrolloida ja muokata samaan

suuntaan. Sivullisen tuottamisessa oudon, muun, vieraan ja

ulkopuolisen pilkkaamisen kieltämisellä osoitetaan suoraan, keitä

ovat ne oudot, muut, vieraat ja ulkopuoliset. Kokonaistilanne on pahasti

ristiriidassa. Miten toteuttaa samanlaisuuden vaatimus ja säilyttää

tasa-arvon periaate syrjinnän vastaisen kampanjoinnin mielessä,

miten tuottaa somalialaisesta oppilaasta samanlainen kuin suomalaisesta?

Virossa etnisesti erilaisia oppilaita kouluttavat sekakoulut ovat

harvassa. Tilanne ei ole käytännössä yhtä ajankohtainen, koska enem-