Lataa ilmaiseksi - Taideteollinen korkeakoulu

26 k i e l l e t y t k u v a t
esittää kolmiulotteisen ympäristön illuusio. Maalaustaide nostettiin
aiemmin ”vapaiden taiteiden”, kuten geometrian, anatomian ja kirjallisuuden,
joukkoon. Kokeellinen luonnontiede toi sitten mukanaan
jaon ”taiteisiin”, ”taitoihin” ja ”tieteisiin”. Näin sai alkunsa keskustelu
taiteen ja tieteen rajoista, ja se on kestänyt nykypäivään saakka.
(Burgin 1989, 106.)
Aristoteleen kirjoituksista tunnettu klassinen jako eri taidekategorioihin
on ollut jatkuvasti uudelleen arvioinnin kohteena. Neljäsataa
vuotta sitten Euroopassa jaoteltiin taiteita niin sanotun Batteaux’n
listan mukaan seitsemään kaunotaiteen kategoriaan: arkkitehtuuriin,
tanssiin, musiikkiin, puhetaitoon, maalaustaiteeseen, runouteen ja
kuvanveistoon. Muuttuvassa maailmassa tämäkään jako ei ollut
kauan perusteltu. Kaunotaiteeksi määritetyn jaon jälkeen puhetaito
ja runous erkanivat nopeasti joukosta ja liittoutuivat. Kaksisataa
vuotta sitten tanssi ja musiikki liittoutuivat jättäen jäljelle kolme ”visuaalista”
taidetta: arkkitehtuurin, maalaustaiteen ja kuvanveiston,
joista tuli Ranskassa akateemisesti opiskeltavia taidealoja. (Burgin
1989, 108.)
Tekniikan valloitettua käsintekemiseen perustuvan osaamisen
taidekategorioita tuli lisää sitä mukaa, kun uudet keksinnöt tarjosivat
taiteen tekemiseen hyödyllisiä uusia ideoita ja toteutustapoja. 2000-luvun
alussa taiteen määrittelemisen tilanne muistuttaa sen verran
Baabelin tornia, että rajanveto siinä, missä taide on, mikä se on, mistä
se alkaa ja mihin se loppuu, ei ole kovin selkeää alan ammattilaisillekaan.
Nykytaiteen piiriin kuuluvat taideoliot käyttävät sujuvasti hyväkseen
kaikkia kokemuksellisia ulottuvuuksia. Ossi Naukkarinen (2005,
29) kokoaa taiteen nykyisten ilmenemismuotojen pohtimisen päätelmään,
että taiteesta ja taiteistumisesta on erilaisia, rinnakkaisia muotoja
ja että oletettavasti nyt ja tulevaisuudessa osa taiteesta pysyy tiukasti
perinteisten taiteen rajojen sisällä, osa epätaiteistuu tai osa
tunkeutuu (osin epätaiteistuen) uusille toimintakentille taiteistaen
siten ympäristöään ja laajentaen taiteen alaa.
Ovatpa aikakausi, ajanhetki ja taiteen määrittelemisen tavat minkälaiset
tahansa, teoksissa on melkein aina piirteitä, jotka ovat muidenkin
kuin tekijänsä ymmärrettävissä, sekä piirteitä siitä, kuinka
toinen ihminen voi ymmärtää yhteisen maailman mukanaolon teoksessa
(Varto 2007a, 63). 2000-luvun alussa näyttääkin siltä, että Aristoteleen
aloittama taideilmiöiden ja -olioiden kategorioinnin projekti
on yleisen ihmisen tuottaman visuaalisuuden tulvan myötä hajonnut