Lataa ilmaiseksi - Taideteollinen korkeakoulu

48 k i e l l e t y t k u v a t
maista se, mikä on aina läsnä. Kuvallinen tavoittaa joskus osuman
kokemuksellisesta, johon sanallinen ei yllä.
1.8 Kasvatus ja kuva
Kasvatus todentuu monella tavalla. Kotikasvatuksella on vähenevässä
määrin kasvatusvaltaa yhteisön siirryttyä institutionaalisiin jälkeläishoitotiloihin,
kuten lastentarhoihin, päiväkoteihin, iltapäiväkerhoihin,
harrastusverkostoihin ja kouluinstituutioon. Kasvatukseksi
mielletään tavoitteellinen toiminta, johon kuuluu sekä tahallista että
tahatonta. Paavo Päivänsalon (1978, 10–20) mukaan kasvatus-käsite
on elänyt sekä poliittisesti ohjattua muutoskierrettä että elämismaailman
muutoksista johtuvaa ennalta arvaamatonta muuttumista kuten
taide-käsite tai kielletyn käsite. Institutionaalinen kasvatus on
vallassa oleville ohjausmenetelmä jolla ohjataan yksilöjä kulttuurissa
toimimiseen, kulttuurin tuottamiseen ja kulttuurin käyttämiseen. Se
on metodi, joka opastaa yksilöä yhteisölliseen, siinä olemassaolevaan
kulttuuriin. Kasvatuksen päämäärä on siirtää yhteisölliset sekä yleiset
uskomukset ja käytänteet ihmiseen. Tarkoitan sitä, että kasvatus metodina
sekä kasvattaja konkreettisena toimijana, kasvattajana, määrittelee
sekä tietoisella että tiedostamattomalla toiminnalla vallassa
olevat tahot ja tavat, ohjaa kasvatettavaa noudattamaan yhteisön normeja
sekä sääntöjä ja tutustuttaa kiellettyyn.
Kuvilla ja taiteella on kasvatuksessa monenlaisia tehtäviä. Käsitteiden
ja sanojen, puheen opettelu aloitetaan usein kuvien avulla. Vaikka
uskomukset siitä, mikä paikka taiteella kasvatuksessa on, vaihtelevat,
Antti Hassin (1994, 51) mukaan taide kasvatuksen välineenä ja osana
oppimista on mielen tulkki ja persoonallisuuden eheyttäjä. Itseluottamus
kasvaa, ikään katsomatta, kun voi sanoa: ”Minä tein tämän.”
Sama pätee, olkoon kysymyksessä lapsen ensimmäinen raapustus
paperille tai myöhempi mutkikas kuvaesitys. Kasvatusta voi Varton
(2008, 20) mukaan pohtia niin, että ihminen imuroi elämän käytännöissä
suuren joukon uskomusjärjestelmiä, joista eräät toistuvat
kulttuurissa niin tiheästi, että niille ei ole vaihtoehtoja. Yksi perittävistä
uskomuksista on, miten yhteisö suhtautuu kuvaan ja kuvalliseen.
Kulttuurin perustat, rakenteelliset tekijät, jotka sekä ”kokevat”
että ”ajattelevat” meissä, ovat kasvatuksen muuttumatonta sisältöä.
Yleiseen kasvaminen ja yksittäisen erottaminen yleisestä ovat niin
kiinni modernin ajan uskomuksissa ja toiminnoissa, ettei ole muita