Zbornik Mednarodnega literarnega srečanja Vilenica 2004 - Ljudmila

Anni Sumari
Jauhelihaa. Me olemme
kaikki jauhelihaa.
Sen tiedon olen saanut isältäni
lapsena, hän varoitti minua menemästä
tielle, missä autot ajavat yli ja lapsista
tulee jauhelihaa. Uskoin sen,
mutta ajattelen että olemme
kylläkin koko ajan jauhelihaa, koostumme
kuolemasta, olen lähin suora avoin
roskakuilu helvettiin, haisen mätänevältä
jauhelihalta, aivoni ovat pari kiloa
jauhelihaa, hämmästyttävää että jauhelihasta
voi nauttia niin paljon.
Kun olin samanikäinen kuin
ristiinnaulittu, ajattelin että nyt tuli
ihmisikä täyteen, vertauskuvallisesti ainakin,
myös keskimääräisesti, yleisesti historiassa -
tästä eteenpäin kaikki on luksusta.
Ylellisyyttä. Miinusmerkkisiä vuosia.
Ikään kuin jauheliha olisi mystisesti ylentymässä,
mitä kauemmin kuluu viimeisestä myyntipäivästä.
Sitä enemmän, mitä kauemmin
seisoo keskellä tietä
eikä kuorma-autoa tule.
Fiktio tulee
viimeiseksi, tulee
ja jää määrääväksi.
Alin rivi kuittaa kaiken,
omaelämäkerta
on oikea sana.
381