07.04.2023 Views

Kirkon ja Valtion Militantti

Sota on Valtion elinkysymys, elämän ja kuoleman piiri, tie säilymiseen tai tuhoon. Sen huolellinen tutkiminen on välttämätöntä. (2) Siksi, arvioi sitä viiden perusasian kannalta ja vertaa seitsemää myöhemmin mainittavaa tekijää. Niin voit punnita sen olennaiset osat. 3. Ensimmäinen näistä perusasioista on moraalinen vaikutusvalta, toinen sää, kolmas maasto, neljäs johto ja viides oppi. (4). Moraalisella vaikutusvallalla tarkoitan sitä, mikä saa alamaiset elämään sopusoinnussa hallitsijoiden kanssa, niin että he seuraavat näitä elämässä ja menevät kuolemaan tuntematta kuolemanpelkoa. Opilla tarkoitan organisaatiota, valvontaa, oikeiden arvojen määräämistä upseereille, huoltoyhteyksien järjestämistä ja tärkeimpien armeijan tarvitsemien tarvikkeiden hankkimista. (9). Ei ole kenraalia, joka ei olisi kuullut näistä viidestä perusasiasta. Ne jotka hallitsevat ne, voittavat, ne jotka eivät, lyödään. Kaikki sodankäynti perustuu harhaanjohtamiseen. Jos nyt käy niin, että arviot temppelissä ennen vihamielisyyksien aloittamista viittaavat voittoon, johtuu se siitä, että laskelmat osoittavat oman voiman vihollisen voimaa suuremmaksi; jos se viittaa tappioon, johtuu se siitä että laskelmat osoittavat omat voimat heikommiksi. Monien laskujen jälkeen voi voittaa, vain muutaman jälkeen ei...

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

Kirkon ja Valtion Militantti

Juutalaisten johtajien sokea itsepäisyys ja piiritetyssä kaupungissa suoritetut inhottavat

rikokset herättivät kauhua ja suuttumusta roomalaisten keskuudessa, ja lopulta Titus päätti

vallata temppelin äkkirynnäköllä. Hän määräsi kuitenkin, että se olisi mikäli mahdollista

säästettävä hävitykseltä. Mutta hänen määräystään ei noudatettu. Tituksen vetäydyttyä yöksi

telttaansa juutalaiset hyökkäsivät temppelistä käsin sen ulkopuolella olevia sotilaita vastaan.

Taistelun tiimellyksessä joku sotilas heitti hehkuvan kekäleen pylväskäytävässä olevasta

aukosta sisälle, ja heti temppeliä ympäröivät setripuulla päällystetyt kammiot olivat

ilmitulessa. Titus kiiruhti kenraaliensa ja legioonanpäällikköjensä seuraamana paikalle ja

komensi sotamiehiä sammuttamaan liekkejä. Mutta hänen sanoistaan ei välitetty.

Raivoissaan sotamiehet heittelivät palavia kekäleitä temppelin kammioihin ja surmasivat

sen jälkeen miekoillaan joukoittain sieltä turvaa etsineitä juutalaisia. Veri vuosi virtanaan

alas temppelin portaita. Tuhansittain juutalaisia sai surmansa. Yli taistelun pauhun kuultiin

huutoja: »Ikabod» kunnia on kadonnut. {AO7 24.2}

»Titus havaitsi, että sotamiesten raivoa oli mahdotonta hillitä. Upseeriensa seurassa hän

ryhtyi tarkastelemaan pyhän rakennuksen sisustusta. Sen loisto sai heidät hämmästymään, ja

koska liekit eivät olleet vielä ehtineet tunkeutua sisälle pyhäkköön, hän teki viimeisen

yrityksen sen pelastamiseksi. Hän juoksi ulos ja kehotti uudelleen sotamiehiään hillitsemään

tulen valtaa. Sadanpäämies Liberalis turvautui virkasauvaansa saadakseen alaisensa

tottelemaan, mutta juutalaisia kohtaan tunnettu katkera vihamielisyys, taistelun synnyttämä

kiihko ja sammumaton ryöstövimma pakottivat keisarillisenkin arvovallan väistymään.

Sotilaat näkivät kaiken ympärillään loistavan kullasta, josta liekkien villi loimu heijastui

häikäisevänä katselijain silmiin. He kuvittelivat, että pyhäkköön oli varastoitu määrättömiä

aarteita. Joku sotilas tunki huomaamatta palavan soihdun oven saranoiden väliin, ja hetkessä

koko rakennus oli liekkien vallassa. Läpitunkematon savu ja tuli pakotti upseerit

perääntymään, ja ylväs rakennus jätettiin oman onnensa nojaan. {AO7 24.3}

»Se oli kauheaa katseltavaa roomalaisille mitä sitten juutalaisille! Koko kaupunkia

hallinneen kukkulan laki hehkui kuin palava tulivuori. Rakennus toisensa jälkeen luhistui

hirvittävällä ryskeellä peittyen raivoisiin liekkeihin. Setrikatot muuttuivat tulimereksi,

tornien kultaiset huiput hohtivat hehkuvan punaisina ja porttien torneista kohosi korkeita

tulija savupatsaita. Liekkien loimu valaisi läheiset kukkulat, joiden rinteillä nähtiin tummien

ihmisryhmien seuraavan kauhun ja tuskan valtaamina hävityksen edistymistä. Yläkaupungin

muureilla ja kukkuloilla oli joukkoja, toiset kuoleman tuskasta kalpeina, toiset huutamassa

voimattomina kostoa. Sinne tänne juoksevien roomalaisten sotilaiden huudot ja liekkeihin

menehtyvien kapinallisten raivokkaat valitukset sekoittuivat tulen pauhuun ja putoilevien

rakennushirsien ryskeeseen. Vuorten kaiut vastasivat ja kukkuloilla seisovien ihmisten

huudot kantautuivat kaupunkiin. Muureilta kuului parkua ja valitusta. Nälän näännyttämät

miehet kokosivat viimeiset voimansa epätoivoisiin tuskanhuutoihin. {AO7 25.1}

»Verilöyly kaupungin sisäpuolella oli vielä hirvittävämpi kuin ulkopuolelle näkyi.

Miehet ja naiset, vanhat ja nuoret, papit ja kapinoitsijat, sekä vastarintaa tekevät että armoa

17

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!