07.04.2023 Views

Kirkon ja Valtion Militantti

Sota on Valtion elinkysymys, elämän ja kuoleman piiri, tie säilymiseen tai tuhoon. Sen huolellinen tutkiminen on välttämätöntä. (2) Siksi, arvioi sitä viiden perusasian kannalta ja vertaa seitsemää myöhemmin mainittavaa tekijää. Niin voit punnita sen olennaiset osat. 3. Ensimmäinen näistä perusasioista on moraalinen vaikutusvalta, toinen sää, kolmas maasto, neljäs johto ja viides oppi. (4). Moraalisella vaikutusvallalla tarkoitan sitä, mikä saa alamaiset elämään sopusoinnussa hallitsijoiden kanssa, niin että he seuraavat näitä elämässä ja menevät kuolemaan tuntematta kuolemanpelkoa. Opilla tarkoitan organisaatiota, valvontaa, oikeiden arvojen määräämistä upseereille, huoltoyhteyksien järjestämistä ja tärkeimpien armeijan tarvitsemien tarvikkeiden hankkimista. (9). Ei ole kenraalia, joka ei olisi kuullut näistä viidestä perusasiasta. Ne jotka hallitsevat ne, voittavat, ne jotka eivät, lyödään. Kaikki sodankäynti perustuu harhaanjohtamiseen. Jos nyt käy niin, että arviot temppelissä ennen vihamielisyyksien aloittamista viittaavat voittoon, johtuu se siitä, että laskelmat osoittavat oman voiman vihollisen voimaa suuremmaksi; jos se viittaa tappioon, johtuu se siitä että laskelmat osoittavat omat voimat heikommiksi. Monien laskujen jälkeen voi voittaa, vain muutaman jälkeen ei...

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

Kirkon ja Valtion Militantti

Luku 4—Valdolaiset

Sen pimeyden keskellä, joka peitti maan paavien ylivallan pitkänä aikakautena, ei

totuuden valoa voitu kokonaan sammuttaa. Aina oli todistajia Jumalan puolesta, ihmisiä,

jotka uskoivat Kristuksen olevan ainoa välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä, jotka pitivät

Raamattua ainoana elämän ohjeena ja jotka pyhittivät oikean lepopäivän. Myöhemmät

sukupolvet eivät milloinkaan ymmärrä, kuinka suuressa kiitollisuudenvelassa maailma on

näille ihmisille. Heidät leimattiin kerettiläisiksi, heidän vaikuttimiensa kimppuun hyökättiin,

heidän luonnettaan parjattiin, heidän kirjoituksensa takavarikoitiin, tulkittiin väärin tai

typisteltiin. He pysyivät kuitenkin lujina ja säilyttivät uskonsa puhtaana sekä jättivät sen

pyhänä perintönä tuleville sukupolville. {AO7 48.1}

Jumalan kansan historia Rooman ylivallan pimeiltä ajoilta on kirjoitettuna taivaassa,

mutta ihmisten muistiinpanoissa sillä on vähän tilaa. Heidän olemassaolostaan voi löytää

harvoja muistiinpanoja, lukuunottamatta heidän vainoojainsa syytöksissä olevia. Rooman

menettelytapoihin kuului poistaa kaikki merkit siitä, että poikettiin sen opeista ja

määräyksistä. Kaiken harhaoppisuuden, koskipa se sitten ihmisiä tai kirjoituksia, se koetti

hävittää. Epäilyn ilmaukset tai kyselyt paavillisten opinkappaleiden arvovallasta olivat

riittävät syyt hengen menettämiseen, oli sitten kysymyksessä rikas tai köyhä, ylhäinen tai

alhainen. Rooma koetti hävittää myös jokaisen kirjallisen ilmaisun julmuudestaan toisin

ajattelevia kohtaan. Paavillisissa neuvotteluissa määrättiin sellaisia tietoja sisältävät kirjat ja

kirjoitelmat poltettaviksi. Ennen kirjapainotaidon keksimistä oli kirjojen lukumäärä pieni ja

niiden asu sellainen, että niitä oli vaikea säilyttää. Sen tähden Rooman kirkon oli helppo

toteuttaa aikeensa. {AO7 48.2}

Ei mikään seurakunta Rooman tuomiovallan alueella saanut kauan häiritsemättä nauttia

omantunnonvapautta. Niin pian kuin paavin kirkko oli saanut vallan, se kohotti kätensä

musertaakseen kaikki, jotka kieltäytyivät tunnustamasta sen herruutta, ja seurakunta toisensa

jälkeen alistui sen vallan alle. {AO7 48.3}

Skotlannin alkuperäisen kristillisyyden tuhoaminen

Isossa-Britanniassa oli alkuperäinen kristillisyys juurtunut sangen varhain. Evankeliumia,

jonka britit ottivat vastaan ensimmäisinä vuosisatoina, Rooman luopumus ei ollut vielä

turmellut. Pakanallisten keisarien vaino, joka ulottui näille kaukaisillekin rannoille, oli ainoa

lahja, jonka Britannian ensimmäiset seurakunnat saivat Roomalta. Monet kristityt, jotka

pakenivat vainon tähden Englannista, löysivät turvapaikan Skotlannista. Sieltä totuus vietiin

Irlantiin, ja kaikissa näissä maissa se otettiin iloiten vastaan. {AO7 49.1}

Kun saksit tunkeutuivat Britanniaan, pakanuus sai johtovallan. Voittajat pitivät arvoaan

alentavana ottaa vastaan opetusta orjiltaan, ja kristittyjen oli pakko vetäytyä vuorille ja

autioille kangasmaille. Valo kuitenkin loisti jatkuvasti oltuaan jonkin aikaa kätkettynä.

37

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!