Papin pojasta suurteollisuusmieheksi - Doria

yhtä kaupungin merkittävimmistä teollisuuslaitoksista. Hän oli toiminut arkkipiispan lähimpänä
avustajana tuomiokapitulissa, josta käsin vielä 1830- ja 40-luvulla oli lietsottu herännäisyyden
vastaista mielialaa. Yhdessä von Essenin kanssa hän otti osaa pappiskokoukseen, jonka suulla
heränneitä pappeja oli aiemmin ankarasti varoiteltu. 396
Von Essen taas istui merkittävissä kirkollisissa komiteoissa, oli pappissäädyn edustajana vuoden
1863 valtiopäivillä ja tuli kaiken kukkuraksi valituksi yliopiston professoriksi melkeinpä vasten
tahtoaan. Samalla tavalla nousujohteinen ura oli Anders Wilhelm Ingmanilla, joka kohosi maaseutukappalaisen
paikalta yliopiston professoriksi. Helsingissä ollessaan von Essen ei enää edes
ajatellut käyvänsä tapaamassa vanhoja heränneitä, yliopistonkamreeri Wegeliusta ja lääkäri Otto
E.A. Hjeltiä. 397 Yhdessä Kihlmanin kanssa hän sijoitti varallisuuttaan erilaisiin teollisuuslaitoksiin
vaikkei erityisen aktiivisesti osallistunutkaan niiden hallintoon. Heidän ikäpolvensa ja yhteiskuntaryhmänsä
edustajat olivat 1850-luvulla osuneet imuun, joka johti voimakkaaseen sosiaaliseen
ja taloudelliseen nousuun. Viimeistään nyt saivat väistyä sitä estävät opilliset pidäkkeet,
jotka olivat alun alkaenkin olleet osa nousuun pyrkivän, mutta siinä vielä epäonnistuneen
keskiluokkaisen nuorison eetosta. Heränneen kritiikin kärki oli suunnattu kohti valtaapitäviä
eliittejä, omien isien sukupolvea, joka oli nyt siirtynyt syrjään. Enää kritiikkiin ei tunnettu enää
tarvetta.
Sama kehitys näkyi kirkossa, jonka linja oli muuttunut. Entisten heränneiden hyväksyminen tär-
keisiin avainvirkoihin ei johtunut pelkästään siitä, että nämä olivat irtisanoutuneet kaikkein kiistellyimmistä
herätysjohtajista. Tästä on osoituksena mm. Kihlmanin lehtorinväitöskirja, joka
varsin uhkarohkealla tavalla kyseenalaisti lapsikasteen opillisen perustan. Opinnäyte sai toki
osakseen myös arvostelua, mutta tuli silti hyväksytyksi loistavin arvosanoin ja jotkut kirkonmiehet
tuntuivat jopa pitäneen siitä. Tällaista ei olisi puhdasoppisuuden aikoina 1830–1840-
luvulla voinut tapahtua. Kirkon johdon paineet pitää nuoret vihaiset miehet kurissa opillisen yhdenmukaisuuden
nimissä olivat 1850- ja 1860-luvulla vähentyneet samaan tahtiin kuin nuorten
miesten raivo establishmentia kohtaan. Sukupolvenvaihdos oli tapahtunut.
396 Kirkolliskokouksen jäseneksi Kihlmania ei kuitenkaan koskaan – edes elämänsä ehtoopuolella – valittu.
Luultavasti häntä pidettiin sittenkin liian vapaamielisenä kirkollisissa asioissa. Aspelin-Haapkylä 1918, s. 279–280.
397 C.G. von Essen Alfred Kihlmanille 21.10.1863. AKk, coll. 101.3. HYK; Hjelt etääntyi Kihlmanista ja von
Essenistä, kun nämä irtisanoutuivat Malmbergistä ja kiinnostuivat beckiläisyydestä. Samoin kävi luultavasti myös
Wegeliukselle. Kurki-Suonio 1986, s. 37.
108