Papin pojasta suurteollisuusmieheksi - Doria

läistöä herännäisyydestä. 261 Körttipuvun käyttöpakko olikin sikäli paradoksaalinen, että herännäisyyden
alkuperäisen näkemyksen mukaan kaiken maallisen – asusteet mukaan luettuna – olisi
pitänyt olla pelastumisen ja yksilön jumalasuhteen rinnalla täysin toissijaista.
Toiseksi myös heränneiden isien määrittelemän opin ydinkysymykset alettiin asettaa kyseenalaisiksi.
Tulilinjalla oli nimenomaan kysymys pelastusvarmuuden saavuttamisesta. Ihmetystä ainakin
Kihlmanissa ja A.A. Favorinissa herätti se ristiriita, joka evankeliumissa annetun lupauksen
ja Paavo Ruotsalaisen viljelemän pelastusvarmuuden kieltämisen välillä vallitsi. Uuden Testamentin
mukaan jokainen, joka uskoi Jeesukseen, sai syntinsä anteeksi ja pääsi taivaan valtakuntaan.
Herännäisyyden mukaan taas oli suuri synti tuudittautua ajatukseen omasta pelastumisestaan.
262 Nämä epäilykset olivat kaiketi kyteneet heränneiden pappien mielissä vähintään Hedbergin
erosta lähtien, sillä evankeliumin ilosanoman korostaminen oli hedbergiläisyyden keskeisiä
opinkappaleita. Von Essenkin leikitteli ajatuksella tilanteesta, jossa ”pieni osa molemmista suurista
puolueista [herännäisyydestä ja hedbergiläisestä evankelisuudesta] yhdistyisi ja muodostaisi
uuden liiton kirkollisessa hengessä, samalla kun massat molemmilla puolilla jatkaisivat omaa
rataansa eteenpäin”. 263 Kapinapapit varoivat kuitenkin visusti samastumasta hedbergiläisyyden
valtavirtaan, vaikka suhtautuminen kilpailevaan uskonlahkoon lieveni pitkin syksyä ja talvea
1851–52. 264 Kihlman alkoi aikaa myöten tuntea jopa jonkinlaista ymmärtämystä Hedbergin
menettelyä kohtaan, kun hän itse alkoi tehdä eroa Paavo Ruotsalaisen oppeihin. 265
Osittain juuri hedbergiläisyyteen liittyen liikkeen johtajien nähtiin syyllistyneen puoluehengen
(partisinne) tai lahkolaisuuden (sekretism) lietsomiseen. Synnit rehottivat ja suruttomat pääsivät
vapaasti mellastamaan sillä aikaa, kun uskovat haaskasivat aikansa keskinäiseen vihanpitoon ja
riitelyyn. 266 Sen sijaan, että heränneet isät olisivat sysänneet syrjään erimielisyytensä ja keskittyneet
kristillisen uskon levittämiseen ja liikkeen yhdistämiseen, he omassa vallanjanossaan saivat
aikaan liikkeen pirstoutumiseen.
261 Alfred Kihlman A.W. Ingmanille 11.12.1851. Ruuth 1937, s. 48–49; Ks. myös Ylikangas 1984, s. 130–132.
262 A.A. Favorin Alfred Kihlmanille 15.12.1851. Ruuth 1937, s. 236 ff.; Alfred Kihlman A.W. Ingmanille
11.12.1851, Ruuth 1937, s. 46–47; Alfred Kihlman A.W. Ingmanille 28.2.1852. Ruuth 1937, s. 80–81.
263 C.G. von Essen Alfred Kihlmanille 29.8.1851. Ruuth 1937, s. 143.
264 Ks. Kihlmanin kirjeet von Essenille, Ingmanille ja Favorinille syksyltä 1851, eron tekemisestä Hedbergin
kannattajiin esim. Alfred Kihlman A.W. Ingmanille 20.5.1852. Ruuth 1937, s. 125.
265 Alfred Kihlman A.W. Ingmanille 28.2.1852. Ruuth 1937, s. 82 ff.
266 Alfred Kihlman A.W. Ingmanille 11.12.1851. Ruuth 1937, s. 45; Ingman ja Favorin ilmoittivat jakavansa
Kihlmanin kirjeessään esittämät näkemykset täysin. A.W. Ingman Kihlmanille 24.1.1852. Ruuth 1937, s. 203; A.A.
Favorin Kihlmanille 23.1.1852. Ruuth 1937, s. 246.
71