Papin pojasta suurteollisuusmieheksi - Doria

nustuskirjoista poikkeavia näkemyksiä ei myöskään ollut helppo hyväksyä. 298 Syksyä 1852 kohden
eritoten Ingmanin ja Favorinin asenne beckiläisyyttä kohtaan alkoi vähitellen muuttua suopeammaksi.
Vaikka uusia oppeja ei täysin kritiikittömästi heti otettu omaksi, Beckin tekstien
(joita Kihlman oli lähettänyt kirjeissään) lukeminen onnistui vähitellen vakuuttamaan heidät.
Saksalaisprofessorin teologisessa järjestelmässä nähtiin paljon hyvää, vaikka sitä epäiltiin maallikoille
liian monimutkaiseksi. 299
Alkuepäröinnin jälkeen Kihlmanin ystävistä tuli beckiläisyyden levittämisen etulinjan miehiä
kaukaisessa Suomessa. Lars Stenbäckin professorinvirkaa varten v. 1855 kirjoittamassa väitöskirjassa
beckiläiset korostukset olivat selvästi esillä. Beckin tapaan Stenbäck ei nähnyt enää dualismia
maailmallisen ja hengellisen välillä, ja niinpä hän pyrki edistämään hengellisiä pyrkimyksiä
kaikessa toiminnassaan. Stenbäck toimi vuosina 1855–56 kasvatustieteen professorina yliopistossa,
minkä jälkeen hän siirtyi takaisin Pohjanmaalle Isonkyrön kirkkoherraksi. 300 Muuten
varsin epätieteellisesti suuntautunut von Essen toi esiin beckiläisiä äänenpainoja professorinvir-
kaa varten tekemässään väitöskirjassa vuonna 1865. 301 Tunnetuimmaksi beckiläiseksi teologiksi
Suomessa kohosi Anders Wilhelm Ingman. Hän perehtyi vuosien ajan uutterasti Beckin tuotan-
toon ja käänsi sitä myös suomeksi. Akateemisena tutkijana Ingman oli varsin tuottelias, ja
Helsingin yliopiston eksegetiikan professorina hän onnistui kasvattamaan kokonaisen beckiläi-
sen teologipolven Suomeen. 302 Saksalaisen professorin teologinen järjestelmä jäi silti Suomessa
pääasiassa pappien harrastukseksi. Tavallisissa seurakuntalaisissa beckiläisyys ei koskaan tavan-
nut samanlaista vastakaikua kuin herätysliikkeet.
7. Herännäisyys yhteiskunnallisena protestiliikkeenä
Tunnustuksellisessa kirkkohistoriallisessa tutkimuksessa herännäisyyttä on harvemmin pyritty
sijoittamaan laajempaan yhteiskunnalliseen kontekstiin. Se on ymmärretty ahtaasti kirkon ja
kirkkohistorian sisäiseksi ilmiöksi, jonka kytkentöjä 1800-luvun alkupuolen suomalaiseen yh-
298
A.W. Ingman Alfred Kihlmanille 22.4.1852, 15.6.1852, 26.8.1852. Ruuth 1937, s. 210–211, 216, 226 ff; A.A.
Favorin Alfred Kihlmanille 26.4.1852, 2.–10.6.1852. Ruuth 1937, s. 252–259; C.G. von Essen Alfred Kihlmanille
17.3.1852. Ruuth 1937, s. 163.
299
Aspelin-Haapkylä 1915, s. 286; A.W. Ingman Alfred Kihlmanille 26.8.1852. Ruuth 1937, s. 227.
300
Harjunpaa 1976, s. 316–319.
301
Harjunpaa 1976, s. 321–322.
302
Harjunpaa 1976, s. 322–325; Johansson 1927, s. 110 ff.
81