Papin pojasta suurteollisuusmieheksi - Doria

Samoin oli Ylikankaan mukaan Malmbergin väitettyjen syntien laita. Malmberg valikoitui maalitauluksi
pääosin siksi, että hän yksinkertaisesti soveltui syntipukin tehtävään. Kun arkkipiispa
Edward Bergenheim oli ensin piispantarkastusmatkallaan syksyllä 1850 hyökännyt kiivaasti
Malmbergiä vastaan ja kun tämä sittemmin oli julkisesti esiintynyt humalapäissään Angelica
Kihlmanin hautajaisissa, liikkeestä eroon halajava C.G. von Essen näki tilaisuutensa tulleen ja
käynnisti taitavasti suunnitellun huhukampanjan Malmbergiä vastaan. Näiden Ylikankaan mukaan
suurimmaksi osaksi keksittyjen juorujen levittelyä helpotti Malmbergin oman esiintymisen
lisäksi tämän vaimon Amandan taipumus mustasukkaisuuteen, joka oli helppo selittää aiheelliseksi.
Muut papit tarttuivat von Essenin syöttiin, osin koska he halusivat myös itse liikkeestä
eroon, osin siksi että he yksinkertaisesti uskoivat huhut. Rivipappien kateellisuus herännäisyyden
johtohahmoja kohtaan ei ainakaan vaikeuttanut von Essenin tehtävää saada muut papit
kääntämään selkänsä Malmbergille. 285
Psykohistorioitsija Juha Siltala yhtyy osittain Ylikankaan tulkintaan: herännäisyys muodosti
muutamille papeille sosiaalisen nousun esteen, ja karismaattisten heränneiden isien loisto taas
haittasi muiden pappien pätemistä liikkeen sisällä. 286 Hän kuitenkin korostaa sitä, että liikkeen
merkitys sen jäsenten psyykkisenä tukena väheni, ja ”suuren hyvän odotus siirtyi seurayhteydestä
yksityiseen uskonelämään”. Arkielämän paineita osattiin käsitellä jo enemmän yksilöinä,
eikä samanlaista tarvetta sulautua sokeasti liikkeen tarjoamaan turvaan enää ollut. Siltalan
mielestä nämä tekijät nousevat tärkeiksi jo siksikin, että liikkeestä pyrkivät eroon myös sellaiset
papit, joilla ei ollut erityisempiä paineita maallisten ambitioiden toteuttamiseen. 287
Kihlmanille ja hänen läheisimmille ystävilleen, Anders Wilhelm Ingmanille, Carl Gustaf von
Essenille sekä tietyssä määrin myös Lars Stenbäckille maallisen menestyksen vetovoimalla kuitenkin
oli merkitystä. Tämän Arppe-Fabritius -suvun naisten kanssa avioituneen ryhmän ongel-
mana oli osin se, että peritty tai naimakauppojen mukana tullut omaisuus vetivät maallisempiin
toimiin. Kauppa ja teollisuus alkoivat ottaa edistysaskeleita 1840- ja 1850-luvun taitteessa, ja
niiden luoma houkutus parempine sijoitusmahdollisuuksineen oli suuri etenkin Kihlmanin ja
jossain määrin myös von Essenin kohdalla. Samaan aikaan papistoa 1830- ja 1840-luvulla koetellut
työttömyysongelma alkoi vähin erin muuttua pappispulaksi, mikä avasi uusia menesty-
285 Ylikangas 1984, s. 127, 137–141.
286 Siltala 1993, s. 341–342.
287 Siltala 1993, s. 340, 368 ff.
77