Papin pojasta suurteollisuusmieheksi - Doria

pahaa ulkomaailmaa. Heränneiden sielunhädän laukaisijana saattoi Siltalan mukaan olla moder-
nisaatio. 306
Herätysliikkeestä alettiin erota, kun minäihanteen saavuttaminen tuli sekä taloudellisesti mahdolliseksi
että psyykkisesti luvalliseksi; kun omaa (aikuista) olemassaoloa ja maallista menestystä
ei enää tarvinnut säikähtää. Myötävaikuttavana tekijänä Siltala pitää sitä, että nuoremmalle
papistolle alkoi 1850-luvulla avautua vakinaisia virkoja ja myös talonpoikaisto alkoi päästä
yhteiskunnallisesti jaloilleen. Omilla jaloillaan seisovat keskiluokan jäsenet eivät enää tarvinneet
liikkeen tarjoamaa ryhmäyhteyttä. 307
Oma tulkintani lähestyy tässä kohdin Siltalan näkemystä. Koska en käytä psykohistoriallista viitekehystä,
en tosin jäsennä herännäisyyttä puolisyntyneiden yksilöiden kamppailuksi aikuista
toimintaa vastaan. Tietynlaisesta symbioosista herännäisyydessä silti oli kyse. Näkisinkin nuorten
pohjalaispappien liittymisen herännäisyyteen pikemmin itsensä voimattomaksi kokeneen
keskiluokkaisen nuorison protestiliikkeeksi kuin suoraviivaiseksi reaktioksi virkauralla epäonnistumiseen.
Tietyllä tavalla heidän toimintansa oli sukua myöhemmälle 1920-luvun AKS- tai
tulenkantajasukupolvelle tai 1960-luvun opiskelijaradikalismille. Myös 1920-luvun nuoret
AKS:läiset purkivat turhautuneisuuttaan siihen, että heidän edustamallaan sivistyneistöllä ei ollut
oikeastaan minkäänlaista jalansijaa suomalaisessa eliitissä. 308 Protestin kärki kohdistui tuolloinkin
vanhempien sukupolvea ja heidän maailmankuvaansa vastaan. 1960-luvun opiskelijaliikkeen
johdossa olivat herraskaisista oloista lähtöisin olevat nuoret, jotka kauhistuttivat konservatiivisia
vanhempiaan vasemmistolaisilla tai seksuaaliradikaaleilla aatteillaan.
Nuorten pappien herännäisyys oli radikaalia juuri tässä mielessä. Vanhempien sukupolvea vastaan
hyökättiin heitä kauhistuttavaa uskonnollista ideologiaa apuna käyttäen. Talonpoikainen,
tavallinen kansa kohotettiin jalustalle ensimmäistä kertaa, vaikka useimpien pappien omat lähtökohdat
olivat varsin kaukana suomea puhuvan maalaisväestön arkipäivästä. Savolainen talonpoika
Paavo Ruotsalainen nostettiin liikkeen ylimmäksi auktoriteetiksi ja Sisä-Suomessa matkailtiin
suomalaista kansaa tapaamassa ja kieltä oppimassa. Uskonnollinen ideologia valikoitui
protestoimisen välineeksi yksinkertaisesti siksi, että se oli helpoimmin hyödynnettävissä. Sivistyneistön,
etenkin papiston jälkikasvulle papin ammatti oli luonnollinen valinta, ja 1800-luvun
306 Siltala 1993, s. 11–24 sekä passim.
307 Siltala 1993, s. 17, 425 ff.
308 Vrt. Häggman 2000.
84