Papin pojasta suurteollisuusmieheksi - Doria

na 1863 koko velkataakka kaatui suurimpien yksittäisten lainanantajien, A.W. Wahrenin ja Törngrenin
niskaan. Samana vuonna kuolleen Conrad Hernmarckin kuolinpesästä paljastui vielä lisää
ikäviä yllätyksiä: hän oli peräti 257.000 hopearuplaa velkaa Wasastjernalle, joka ei kuitenkaan
voinut millään keinolla saada rahojaan takaisin, koska Hernmarck oli lainannut rahansa eteenpäin
sittemmin konkurssin tehneelle Oldenburgille. Konkurssisumassa joutuivat kärsimään etenkin
Törngren, Wasastjerna sekä Forssan puuvillatehtaan perustaja A.W. Wahren. 410
Kihlman oli omalta osaltaan sotkeutunut tähän ongelmavyyhtiin. Kesällä 1864 August Alexander
Levón pyysi Kihlmania täytetakaajaksi Gustaf August Wasastjernan Yhdyspankilta ottamalle
150.000 markan suuruiselle lainalle, jonka muina takaajina olivat Wasastjernan serkku Gideon
Wasastjerna sekä Levón itse. Kihlman kieltäytyi ehdotuksesta kahdesti, mutta kun Levón kuitenkin
sinnikkäästi pyysi Kihlmania suostumaan takaukseen, tämä lopulta myöntyi. 411 Vaikka Kihlmanin
vanhemmat olivat olleet 1820–30-luvulla Wasastjernojen perheystäviä, hän ei ilmeisesti
vielä tässä vaiheessa tuntenut kovinkaan hyvin Gustaf August Wasastjernaa – tai ainakaan hänen
liikeasioidensa todellista tilaa. Vaakakupissa lienee painanut enemmän halu tehdä palvelus vanhalle
ystävälle Levónille, luottamus tämän harkintakykyyn asiassa sekä usko upporikkaaksi
tunnetun Wasastjernan varallisuuden ehtymättömyyteen. 412
Takaus sitoi Kihlmanin tiukasti sekä Wasastjernan että Tampereen Pellava- ja Rautateollisuuden
kohtaloon, sillä lainan varsinaisena vakuutena oli 100 kappaletta pellavatehtaan osakkeita. 413
Mikäli osakkeiden arvo olisi laskenut rajusti, täytetakaajat olisivat voineet joutua vastaamaan
Wasastjernan veloista omilla varoillaan tämän joutuessa vararikkoon. Kihlmanin intresseissä oli
siksi pitää pystyssä sekä Wasastjernaa että Tampellaa. Hankalaksi tilanteen teki se, että nämä
tavoitteet olivat – paradoksaalista kyllä – usein ristiriidassa keskenään. Wasastjernan kannalta oli
edullista nostaa yhtiöstä mahdollisimman suuria osinkoja, mutta juuri osinkojen jakaminen muu-
410
Velkasuhteet olivat todellisuudessa vieläkin monimutkaisempia, mutta niiden kaikkien yksityiskohtainen
esitteleminen tässä ei olisi tarkoituksenmukaista. von Bonsdorff 1956a, s. 210-218; von Bonsdorff 1956b, s. 192-
193, 200-201, 205-215; Kokkolalaisen Donnerin ja pietarsaarelaisen Malmin kauppahuoneiden osuudesta
rahoitussotkussa katso Ojala 1999a, s. 294–300.
411
Alfred Kihlman A.A. Levónille 12.7.1869. Alfred Kihlmanin kirjekopiokirja 4.8.1867–14.9.1869, s. 339–344;
Alfred Kihlmanin kirjelmä Helsingin raastuvanoikeudelle s.d. [tammikuussa 1871]. Alfred Kihlmanin
kirjekopiokirja 15.9.1869–30.4.1872, s. 281–285. Kihlmanin suvun arkisto, kansio 2. KA.
412
Aspelin-Haapkylä 1915, s. 17–18; Alfred Kihlman A.A. Levónille 11.11.1867; Alfred Kihlman C.G. von
Essenille 2.8.1869. Alfred Kihlmanin kirjekopiokirja 4.8.1867–14.9.1869, s. 15–18, 408–411; Alfred Kihlmanin
kirjelmä Helsingin raastuvanoikeudelle s.d. [tammikuussa 1871]. Alfred Kihlmanin kirjekopiokirja 15.9.1869–
30.4.1872, s. 281–285. Kihlmanin suvun arkisto, kansio 2. KA.
413
Alfred Kihlman A.A. Levónille 12.7.1869. Alfred Kihlmanin kirjekopiokirja 4.8.1867–14.9.1869, s. 339–344.
Kihlmanin suvun arkisto, kansio 2. KA.
112