Papin pojasta suurteollisuusmieheksi - Doria

Kihlmania, joka Ruotsissa ja Saksassa oleskelunsa aikana oli itse omakohtaisesti saanut huomata,
että hurskaita miehiä löytyi uskontokunnasta kuin uskontokunnasta, tämä oppi luonnollisesti
puhutteli. Beckiläisyyshän oli suora kannanotto kammoksuttua puoluehenkeä ja lahkolaisuutta
vastaan: puolueella tai lahkolla ei ollut mitään väliä, kunhan uskonpyrkimys oli rehellinen
ja tosi. Katolisen saarnan Kihlmania hämmästyttänyt mielekkyys tuli ymmärrettäväksi, ja myös
hedbergiläisten motiivit aukenivat uudella tavalla.
Toinen Kihlmaniin erityisesti vetoava seikka oli se, että Beck perusti oppinsa yksinomaan Raamattuun.
Beckin ajattelu ei tietenkään ollut syntynyt missään tyhjiössä, vaan hän oli omaksunut
runsaasti piirteitä württembergiläisestä pietismistä, etenkin J.A. Bengeliltä. Olennaista kuitenkin
on, ettei Beck johtanut opinkappaleitaan tunnustuskirjoista, vaan pelkästään Raamatusta. Beckiläistä
suuntausta on siksi kutsuttu myös raamatulliseksi suuntaukseksi. 290 Ihmisauktoriteettien
piinaamien ja heränneiden isien mielivaltaisten oppien noudattamiseen kyllästyneiden körttipappien
korvissa Raamatun keskeinen asema beckiläisyydessä oli todellista ilosanomaa. Tämä oli
juuri sitä, mitä Kihlman kumppaneineen oli kaipaillut pitkin syksyä 1851.
Kihlmanin itsensä kannalta kauaskantoisimpia vaikutuksia aiheuttanut beckiläisen opin piirre
liittyi kysymykseen maailmallisen ja tuonpuoleisen välisestä suhteesta, armosta ja vanhurs-
kauttamisesta. Herännäisyys oli hylännyt maallisen toiminnan itsevanhurskautena, jolla ei ollut
mitään tekemistä jumalallisen kanssa. Beck näki asian toisin: vaikka perisynnin merkitystä ei
hänen mielestään voinut vähätellä, ihminen saattoi saada aikaan myös paljon hyvää. Syntisestä
olemuksestaan huolimatta ihmisellä oli kykyä moraaliseen velvollisuudentuntoon. Beckiläisyy-
dessä korostui eettinen elämä ja ajatus Jeesuksen esikuvallisuudesta. Vanhurskauttaminen perustui
tosin myös Beckin mielestä pelkkään uskoon. Jumala antoi ihmisen synnit anteeksi Kristuksen
sovitusveren tähden, eikä ihminen voinut toiminnallaan vaikuttaa asiaan. Beckin mukaan
ei silti ollut samantekevää, miten maallista elämäänsä eli. Perisynti ei antanut oikeutusta siekailemattomaan
alkoholinkäyttöön ja muihin siivottomiin elämäntapoihin, vaan väärää tuli pyrkiä
aktiivisesti välttämään. Tämänpuoleinen elämä tuli elää Jumalaa palvellen, ei tuonpuoleisen
odottamisen lamauttamana. 291
289 Sentzke 1949, s. 112–116; Harjunpaa 1976, s. 298–299; Turtiainen 1982, s. 64–66.
290 Harjunpaa 1976, s. 294–297; Sentzke 1949, s. 43 ff.
291 Siltala 1993, s. 390–394; Turtiainen 1982, s. 55–57, 59, 61–62.
79