Papin pojasta suurteollisuusmieheksi - Doria

sen välimatkan päästä, seurata jäljessä, jos he haluavat jotakin vaikuttaa turhamielisiin”, kirjoitti
Kihlman. 281 Ei ihme, että hän halusi teologian opinnoillaan Tübingenissä etsiä vastauksia myös
maallisempiin kysymyksiin, siihen, ”missä suhteessa kristityn tulee olla nykyajan taiteeseen,
tieteeseen, teollisuuteen ym.?” 282
Kapinapappien ryhmällä oli siis useita syitä pyrkiä irti heränneiden isien kuristavasta syleilystä.
Osin syyt liittyivät liikkeen yleiseen väsymystilaan; kun keskinäinen riitely alkoi, avautuivat
pappien silmät vähitellen näkemään – tai pikemminkin ehkä tunnustamaan itselle ja muille –
heränneen opin sairaalloiset piirteet: alkoholin runsaan käytön tekopyhyyden vastustamisen nimissä,
henkilönpalvonnan, epäolennaisen saivartelun pukeutumisen suhteen jne. Auktoriteetin
pelko ja ryhmäpaine olivat herätyksen kulta-aikana saaneet papit pitämään mahdolliset kriittiset
ajatukset omana tietonaan, sillä leimautumisen pelossa ei uskallettu olla täysin rehellisiä edes
lähimmille ystäville. 283 Yleinen epäluulo ja opilliset epäkohdat yhdistettynä johtomiehiä kohtaan
tunnettuun kateuteen sekä siihen, että heränneiden isien opit rajoittivat muutamien hyväosaisten
pappien menestymismahdollisuuksia maallisemman toiminnan saralla, sai kapinapapit vaatimaan
paluuta oikean kristillisyyden juurille, Raamattuun. Kihlmanin isän vuosientakainen profetia
ihmisorjuuden alle joutumisesta oli käynyt kapinapappien silmissä toteen.
Herännäisyyden hajoamista aiemmin tutkinut Heikki Ylikangas on päätynyt samansuuntaisiin
johtopäätöksiin. Hänen mukaansa kapinapapeille liikkeestä irtaantuminen oli välttämätöntä, mi-
käli he mielivät joskus päästä apulaispappia tai kappalaista korkeampiin virkoihin. Kirkollisessa
hierarkiassa eteneminen edellytti jatko-opintoja ja tutkintojen suorittamista, mitä herännäisyy-
dessä ei hyväksytty sen enempää kuin korkeampien virkojen tavoitteluakaan. Heränneiden pappien
suhteet valtiokirkon johtomiehiin olivat sitä paitsi huonot ja saattoivat parantua ainoastaan,
jos äitikirkon huomaan halajavat papit ottivat etäisyyttä herännäisyyteen ja sen oppeihin. Yli-
kangas korostaa nimenomaan herännäisyydestä irtaantuneiden pappien halua liittyä takaisin kirkolliseen
valtavirtaan. Herännäisyyden armonkäsityksen ongelmallisuuteen vetoaminen oli
Ylikankaan mukaan vain ”näennäisongelma”, jolla liikkeestä erkaantumista saatettiin perus-
tella. 284
280 Alfred Kihlman vanhemmilleen 14.12.1851. Kihlmanin suvun arkisto. Kirjeenvaihto, mappi 1. KA.
281 Alfred Kihlman C.G. von Essenille, A.W. Ingmanille ja A.A. Favorinille 13.11.1851. Ruuth 1937, s. 38.
282 Alfred Kihlman A.W. Ingmanille 11.12.1851. Ruuth 1937, s. 50; tematiikasta ks. myös Siltala 1993, s. 380–381.
283 C.G. von Essen Alfred Kihlmanille 17.5.1853. AKk, coll. 101.3. KA.
284 Ylikangas 1984, s. 112–122.
76