Papin pojasta suurteollisuusmieheksi - Doria

1871 yhtiökokouksessa saatettiin jo todeta, että yhtiö oli edellisellä tilikaudella onnistunut tekemään
voittoakin. 440
Gustaf August Wasastjernan lainojen takaajien ja Yhdyspankin väliset erimielisyydet eivät rauhoittuneet
yhtä nopeasti. Wasastjernan jätettyä konkurssihakemuksensa pankki aloitti välittömästi
toimenpiteet saatavien perimiseksi. Jo syyskuussa pankinjohtaja Törnqvist ilmoitti Kihlmanille
vaativansa tätä ja Levónia vastuuseen Wasastjernan ottamasta 100.000 markan suuruisesta
lainasta. Pankki aikoi nyt vaatia Kihlmania ja Levónia maksamaan Wasastjernan lainan
takaisin jo ennen kuin lainan panttina olleet osakkeet oli myyty. Kihlman ja Levón pitivät Yhdyspankin
menettelyä alkuperäisen sopimuksen vastaisena. Heidän mielestään pankin olisi pitänyt
ensin realisoida panttina olevat osakkeet ja Wasastjernan koko jäljellä oleva omaisuus ja
vasta sen jälkeen periä korvauksia täytetakaajilta, mikäli realisoitu omaisuus ei riittäisi kattamaan
velkaa kokonaisuudessaan. 441
Yhdyspankki ryhtyi toimenpiteisiin lainojen panttina olleiden Tampereen Pellava- ja Rautateollisuuden
osakkeiden myymiseksi jo loppuvuodesta 1869. Kihlman ja Levón vastustivat osakkeiden
pikaista myymistä, sillä he pelkäsivät osakkeen hinnan romahtavan, jos niitä tulisi myyntiin
suuria eriä kerrallaan. Pankinjohtaja Törnqvist ei ottanut protesteja kuuleviin korviinsa, mutta
joka tapauksessa osakkeita alettiin myydä pienemmissä erissä kevätpuolella 1870. Puolesta nimellisarvostaan
eli 1.000 markasta kappaleelta pantatut osakkeet olivat menettäneet arvostaan jo
niin paljon, että Kihlman ja Levón katsoivat parhaaksi huutaa suurimman osan osakkeista omiin
nimiinsä. Huhti-toukokuussa Kihlman osti kahdesta huutokaupasta osakkeita omaan ja Wasa-
stjernan muiden takaajien laskuun 205–265 markan kappalehinnalla. Tampereen Pellava- ja
Rautateollisuuden koheneva taloudellinen tilanne lisäsi kuitenkin kiinnostusta niin, että jo syyskuussa
1870 pidetyssä Wasastjernan konkurssihuutokaupassa hinta nousi yli 350 markkaan.
Kihlman katsoi parhaaksi antaa osakkeiden mennä siihen hintaan ulkopuolisille ostajille. 442
440 Lodenius 1908, s. 43–44.
441 Alfred Kihlman A.A. Levónille 12.9.1869. Alfred Kihlmanin kirjekopiokirja 4.8.1867–14.9.1869, s. 477; Alfred
Kihlman A.A. Levónille 24.9.1869 ja 11.10.1869. Alfred Kihlmanin kirjekopiokirja 15.9.1869–30.4.1872, s. 17–18,
39. Kihlmanin suvun arkisto, kansio 2. KA; A.A. Levón Alfred Kihlmanille 6.12.1869. AKk, coll. 101.6. HYK;
Kihlmanin tulkinta takaussopimuksesta lienee alun perin laamanni J. Ekströmin käsialaa. J. Ekström Alfred
Kihlmanille 31.7.1869. AKk, coll. 101.2. HYK.
442 von Bonsdorff 1956b, s. 256–257; Alfred Kihlman A.A. Levónille 1.12.1869, 10.12.1869, 20.4.1870, 1.6.1870,
14.10.1870. Alfred Kihlmanin kirjekopiokirja 15.9.1869–30.4.1872, s. 87, 97, 184, 201, 240. Kihlmanin suvun
arkisto, kirjeenvaihto, kansio 2. KA; A.A. Levón Alfred Kihlmanille 8.12.1869. AKk, coll. 101.6. HYK.
121