Papin pojasta suurteollisuusmieheksi - Doria

Herännäisyyteen liittyneiden pohjalaisten pappien motiiveja pohtiessa täytyy kuitenkin kiinnittää
huomiota myös heidän ikäänsä. Suurin osa liikkeeseen tempautuneista hengenmiehistä oli nuoria,
aivan uransa alkuvaiheessa olevia pappeja. Nils Gustaf Malmberg (s. 1807) oli vasta hieman
yli 20-vuotias tutustuessaan herätykseen 1820–1830-luvun taitteessa samoin kuin opiskeluaikoinaan
liikkeeseen liittyneet Lars Stenbäck (s. 1811) ja Julius Immanuel Bergh (s. 1810). Vain
vähän yli kaksikymppisten pappien oli turha haaveilla juuri muista kuin apulaispapin tehtävistä,
olivathan he vasta virkauransa ensimmäisissä työpaikoissa. Sikäli heidän urakehityksensä oli siis
tässä vaiheessa täysin normaali. Siksi on vaikeata nähdä, miten he jo tuossa vaiheessa olisivat
voineet turhautua heikkoon menestykseensä.
Monet liittyivät sitä paitsi herännäisyyteen jo paljon ennen varsinaisen papinuransa alkua. Carl
Gustaf von Essen (s. 1815) ja Fredrik Gabriel Hedberg (s. 1811) olivat kokeneet herätyksen jo
teini-iässä ennen opintojensa aloittamista. Kymmenkunta vuotta nuorempi sukupolvi, johon mm.
Alfred Kihlman lukeutui, tempautui uskonnolliseen liikkeeseen jo kouluvuosinaan. Heillä ei yksinkertaisesti
voinut vielä tässä vaiheessa olla käsitystä siitä, millaiseksi heidän virkauransa tulisi
muotoutumaan.
Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteivätkö heränneet pohjalaispapit olisi voineet turhautua urakehitykseensä
myöhemmässä vaiheessa. Todennäköisesti näin kävikin: tuomiokapitulin silmissä
heränneiden kirjoihin joutuminen tukki tehokkaasti mahdollisuudet virkauralla etenemiseen vuosikausiksi.
Kun papeista oli jo valmiiksi ylitarjontaa, perinteistä näkemystä edustavat, harmitto-
mat hakijat ohittivat viranhaussa rähinöitsijöinä pidetyt heränneet helposti. Tällöin oli luontevaa
turvautua oppositioasenteeseen, tyytyä pätemään vaihtoehtoisella toiminta-areenalla ja leimata
kaikki establishmentin edustamat asiat arvottomiksi.
Juha Siltala pitää Ylikankaan taloudellis-yhteiskunnallista selitysmallia pätevänä, mutta täydentää
sitä omalla psykohistoriallisella tulkinnallaan. Hänen mukaansa herännäisyyteen liittyneet
papit olivat psyykkisessä mielessä ”puolisyntyneitä”. He eivät olleet valmiita aikuiseen toimintaan
ja siihen liittyvään vastuuseen omasta itsestään ja turvautuivat siksi liikkeen tarjoamaan
symbioottiseen yhteyteen. Sen avulla he saattoivat viivyttää aikuistumistaan ja jäsentää rauhassa
psyykettään. He eristäytyivät ”hyvään yhteyteensä” ja antoivat itselleen luvan vihata yhdessä
83