Papin pojasta suurteollisuusmieheksi - Doria

oli nyt yksin nelivuotiaan tyttärensä Hannan kanssa. Entinen, lupaavasti alkanut elämä oli yllättäen
parissa kuukaudessa murentunut raunioiksi, eikä Kihlman tiennyt, mitä tehdä.
2. ”Joka haluaa olla maailman ystävä, on Jumalan vihollinen”: herännäisyyden ideologia
Yhdeksännentoista vuosisadan alun herännäisyyden lähtökohdat olivat alkuvaiheessa paljolti samat
kuin saman ajan romanttis-ideologisen aatevirtauksenkin: molemmat olivat omalla tavallaan
vastavaikutusta edellisen vuosisadan valistuksen järkeä ja hyötyä painottaneelle ajattelulle. Herännäisyydelle
tyypillisiä piirteitä olivat antirationaalisuus, tunteen korostaminen ja kehitysuskon
vieroksuminen. Ideologisessa mielessä herännäisyys oli protesti neologisesti virittynyttä valtiokirkkoa
vastaan. 95
Mistään selväpiirteisestä teologisesta oppijärjestelmästä ei herännäisyyden yhteydessä kuiten-
kaan voi puhua. Vanhan pietismin tunnuslause ”ei oppi vaan elämä” kuvastaa myös 1800-luvun
heränneiden ajattelutapaa. Uskonto oli heränneille elävää, käytännöllistä toimintaa: hartausko-
kouksia, rukouksia, virsien veisaamista, keskusteluja toisten uskovien kanssa. Teologinen pohdiskelu
sakramenttien tärkeysjärjestyksestä tai muusta vastaavasta oli heränneille ”filosofointia”
ja ”aivouskoa”, älyllistä saivartelua asialla, joka olisi pitänyt kokea omassa sydämessään. Tyhjänpäiväisten
oppirakennelmien miettimistä verrattomasti tärkeämpää oli huolehtia omasta sie-
luntilastaan, omasta mahdollisuudestaan pelastua. Oikea usko oli omakohtaista sydämen uskoa,
ei aivouskoa. Jokaisen oli itse nähtävä oman sielunsa hälyttävä tila, itse taisteltava tiensä kohti
valoa. 96
Herännäisyys näki ihmisen perusolemukseltaan syntiseksi olennoksi, josta ei voinut lähteä mi-
tään hyvää. Myös ihmisten satunnaisesti tekemät hyvät teot olivat Jumalan aikaansaannosta, eivät
ihmisen. Koska ihminen oli kykenemätön hyvään, hän ei voinut tässä elämässä omilla teoillaan
vaikuttaa pelastumiseensa. Pelastuksen avaimet olivat yksin Jumalan käsissä. Ainoa, mitä
syntinen ihminen saattoi pelastumisensa eteen tehdä, oli uskoa sokeasti Kristuksen sovitustyöhön.
Jumalan eteen oli astuttava kaikkine vikoineen ja synteineen, mitään salaamatta tai peittelemättä,
valmiina alistumaan hänen tahtoonsa, oli se sitten mikä hyvänsä. Syntien karttamista
pidettiin tekohurskautena ja teeskentelynä. Parempi oli olla avoimesti saastainen syntinen kuin
95 Murtorinne 1986, s. 63 ff; Rosendal 1912, s. 100, 114, 121–122.
31