Papin pojasta suurteollisuusmieheksi - Doria

3. Aiempi tutkimus
Tutkimukseni sijoittuu useiden perinteisten tutkimuskenttien välimaastoon. Relevantteja viitekehyksiä
löytyy niin 1800-luvun säätyläistöä, vuosisadan alkupuolen herännäisyyttä kuin yritystoimintaa
ja talouselämääkin koskevista tutkimuksista. Oman työni keskeistä tematiikkaa, verkostoja
ja niiden merkitystä, on kuitenkin aiemmassa tutkimuksessa korkeintaan sivuttu – jos
sitäkään. Varsinaisia esikuvia tai edeltäjiä työlleni ei Suomessa siten ole.
Keskiluokasta ja sen aseman muuttumisesta 1800-luvun Suomessa on vaikeata kirjoittaa ottamatta
kantaa sääty(läistö)tutkimuksen todelliseen klassikkoon, Kaarlo Wirilanderin Herrasväkeä-teokseen.
Wirilanderin näkökulma ja metodit ovat perinteisiä, mutta hän tarkastelee aihettaan,
sääty-yhteiskuntaa ja sen vähittäistä murtumista, poikkeuksellisen monesta eri näkökulmasta.
Wirilander esittää, että neljän vanhan kantasäädyn asema heikkeni jo 1700-luvun loppupuolelta
lähtien uuden keskisäädyn kasvattaessa voimaansa. Keskisäädyllä Wirilander tarkoittaa
kokonaan vanhan nelisäätyjärjestelmän ulkopuolella olleita henkilöitä, mutta myös oman ryhmänsä
perinteisten alojen ulkopuolella toimineita säätyläisiä: muita kuin sotilastehtävissä olleita
aatelisia, papiston ulkopuolelta tulleita yliopisto- ja koulumiehiä, ruukinpatruunoita ja possessionaatteja,
jotka aiemmasta poiketen sijoittuivat porvaristoon tai talonpoikaistoon. 21
Samalla kun keskisääty kasvatti voimaansa kantasäätyjen kustannuksella, erot vanhojen säätyjen
välillä pienenivät. Kehitys näkyi selvästi 1800-luvun loppupuolen valtiopäivillä, missä talonpoikaissäädyn
edustajien joukkoon tuli yhä enemmän ”parempaa” säätyläisväkeä ja papistossa alkoi
olla myös maallisen oppisivistyksen edustajia. Aatelin vanhojen etuoikeuksien purkaminen nopeassa
tahdissa 1860-luvulla nopeutti prosessia entisestään. 22 Vähitellen yhteiskunnan keski- ja
ylemmistä säädyistä muodostui sivistyneistö, jonka jäseniä yhdistivät enemmän valistuneisuus,
ulkonaiset käytöstavat ja varallisuus kuin syntyperä. Perhesuhteilla oli edelleen suuri merkitys
sosiaalisen statuksen kannalta, mutta enää ei katsottu niinkään yksilön historiallisia sukujuuria
kuin hänen vanhempiensa ja muiden lähisukulaistensa asemaa ja varallisuutta. 23
20 Ilmonen 2000, s. 25–27; Kovalainen – Österberg 2000, s. 72.
21 Wirilander 1974, s. 385 ff.
22 Wirilander 1974, s. 389–395.
23 Wirilander 1974, s. 395–398, 404–407.
10