ein unmoralisches Angebot? - Ã bo Akademi

Sain todella samana iltana sopimuksen nähtäväkseni, mutta en osannut lukea rivien välistä.Katsoin vain mahdollisuuteni tulleen ja allekirjoitimme seuraavana päivänä klo 12sopimuksen.En vielä pitkään aikaan ymmärtänyt, mitä olin tehnyt. Menin Firenzeen, jossa minulla oli siisnyt asunto, vuokrasin sieltä ateljeen ja aloin työskennellä. Se sujui hyvin. Olin riemuissanisaamastani onnenpotkusta. Sitten kerran vahingossa sain kokea sopimuksen voiman. Olinateljeessani maalaamassa omaa versiotani Gallen-Kallelan Aino-triptyykistä – koti-ikävä siisalitajuisesti kumminkin kalvoi minua – kun mielessäni kävi, että olisi mukava pitkästä aikaanähdä tuo alkuperäinen työ. Tuskin olin ehtinyt ajatella tämän, kun olin Ateneumissa tuontaulun edustalla. Säikähdin niin kauheasti, että olin huutaa ääneen. Edes yrittämättä ryhtyäkatselemaan kaipaamaani taulua hiippailin museossa yksinäiseen paikkaan ja toivoin takaisinateljeeseeni. Hetkessä olin taas siellä. Vasta tämän tapauksen jälkeen ymmärsin, mitä ”vapaapääsy maailman taidemuseoihin” merkitsi ja kenen kanssa olin tehnyt sopimuksen. Kunhavaitsin tämän asiantilan, luomiskykyni katosi täysin. Pystyin kyllä luomaan maalauksia,mutta en saanut niihin henkeä. Muutaman yrityksen jälkeen lopetin maalaamisen kokonaan.Tekeleeni jätin roskapönttöjen luo kaupunginosaan, jossa on paljon ateljeita. Ajattelin, että nekelpaisivat joillekin taiteilijoille pohjiksi, mutta ne oli kiikutettu myyntiin.Sopimuksen sisällön todellinen kauheus paljastui minulle vasta paljon myöhemmin. Kun olinaina yksin, en osannut seurata vanhenemistani. Ensimmäinen vihje oli se, että kellot missäänasunnossani eivät toimineet. Ne pysähtyivät aina kahteentoista, vaikka toin aivan uusiakin. Enkuitenkaan osannut tehdä oikeaa johtopäätöstä.Kun kuitenkin liikuin jossakin, varsinkin lopetettuani maalaamisen, joku tuttava ihmetteli,etten ollut vanhentunut sitten viimenäkemisen, vaikka hänen tukkansa oli alkanut harmaantua.Säpsähdin ja muistin sopimusta edeltävän keskustelun: oivalsin, että silloin esittämäni toiveoli täyttynyt kohdallani. Aikani oli pysähtynyt! Se merkitsi, etten vanhentunut, vaan pysyinaina sen ikäisenä kuin olin allekirjoittaessani. Vieläkin meni monta vuotta ennenkuinymmärsin asian koko kauhistuttavuuden: ajan pysähtyminen merkitsee ikuista elämää. Mikäkohtalo taiteilijalle, joka on menettänyt luomiskykynsä.- Voi sinua raukkaa, sanoin Artulle, nousin seisomaan ja puristin hänen päätään rintaanivasten. Hän rupesi itkemään; ensin liikutuksesta ja sitten purkaen vuosikausia kertyneitäpaineitaan. Hyväilin häntä, kunnes hän nukahti uupumukseen. Sillä aikaa, kun hän nukkuikirjoitin keskustelumme – tai enimmäkseenhän se oli hänen kertomustaan – muistiin.Luettuani tähän asti kirjoittamani lisään tähän vielä sen, että Arttu on säilyttänyt läpi kaikkiennäiden vuosien kotiseutunsa murteen, mutta minulle olisi ollut ylivoimainen tehtävä kirjoittaakaikki juuri niinkuin hän sanoi. Otan tähän kuitenkin yhden näytteen eli yritän pukea yhdensattumalta valitsemani lauseen suunnilleen sellaiseen muotoon, jollaisena hän sen mielestäniilmaisi: Kun kuitennii liikuin jossahhii, varsinnii sen jäläkeen, ku rupesin maaloammaan, nijokututtava ihimetteli, etten ollu vanhenna siitä ku oltiin viimeksi nähtynnä, vaekka hänentukkasa oli jo aevan harmoa.Herätin Artun kirjeen tuohon vaiheeseen, koska päivä on kovin lyhyt aika ja halusin hänetvalveilla. Rakastelimme uupumukseen asti. Minun piti oikein varoa, etten olisi nukahtanutsuloisenraukeaan oloon. Pyysin häntä sitten jatkamaan kertomustaan. Hän pystyi jo löytämäänhuvittaviakin puolia ikuisesta elämästään. Hänhän tarvitsi ajankulua. Siksi hän kierteleetaidemuseoissa. Hän kertoi jossakin vaiheessa tajunneensa, että toiset paikallaolevat eivät näehäntä tuollaisen ajatuksen voimalla suoritetun siirtymisen seurauksena elleivät syvennytaideteoksiin niin hartaasti, että itse unohtavat ajan kulun. Sillion he yhtäkkiä huomaavathänet, jos hän sattuu olemaan näkökentässä, mutta kadottavat näkyvistään heti, kunorientoituvat kulkevaan aikaan. (Tämähän selittää niitä ”ilmestyksiä”, joista aina sillointällöin on ollut juttua tiedotusvälineissäkin, varsinkin noissa kolmannen luokansansaatiolehdissä.) Nykyään Arttu sanoi mieluummin kulkevansa enemmän normaaleilla395