31.08.2013 Views

Linkki verkkojulkaisuun (pdf) - Teatterikorkeakoulu

Linkki verkkojulkaisuun (pdf) - Teatterikorkeakoulu

Linkki verkkojulkaisuun (pdf) - Teatterikorkeakoulu

SHOW MORE
SHOW LESS

Create successful ePaper yourself

Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.

Esipuhe

Aika taaksepäin katsottuna, kuusi vuotta on kulunut ja kysyn, mihin olen päätynyt?

Molemmat lapseni, 7- ja 11-vuotiaat, koululaisia, puolisoni hiukset

harmahtamaan päin, isä kuollut, äiti muuttanut pois Helsingistä ja minä – vanheneva

tanssija – oman muuttuvan kehoni kohtaavana, tavallaan jo jonkin matkaa

kulkeneena, mutta vasta jonkun toisen polun alkumetreillä olevana. Ei elämä,

eikä tanssi, ole ruusuilla tanssimista eikä myöskään papereilla, todistuksilla

tanssita. Sopeutuminen istujan, kirjoittajan rooliin, on pakottanut minut kohtaamaan

muita puolia itsessäni ja pohtimaan suhdettani taiteilijuuteen. Olen

löytänyt, katseeni on avartunut näkemään ja myös ymmärtämään näkemääni. Mikä

onkaan elämässä tärkeintä? Suurien, ikuisuuskysymysten vailla lopullista vastausta

äärellä olemista, tarkkailemista, pohtimista. Vaikeita aikoja, kiemuraisia polkuja,

harhaanjohtavia suuntia, suunnan muutoksia ja nyt tässä.

Työni ei olisi ollut mahdollista ilman taiteellisissa osuuksissa mukana olleita

tanssijoita. Kiitän syvästi tanssijoita Sinikka Gripenbergiä, Ismo-Pekka

Heikinheimoa, Maija Hännistä, Pia Karaspuroa, Tommi Kittiä, Jaana Kleveringiä,

Teemu Kyytistä, Liisa Penttiä, Leena Porria, Paula Salosaarta, Riitta Vainiota,

Raisa Vennamoa sekä Katariina Vähäkalliota. Lisäksi kiitos teosten synnystä

kuuluu valaistussuunnittelijoille Reijo Sormuselle, Pasi Pehkoselle, Mika

Ijäkselle, Sanna Kukkoselle ja Tiina Sunellille sekä lavastajille Kimmo Takalalle

ja Simon Le Roux’lle. Lähes kaikkiin teoksiin on puvut suunnitellut ja toteuttanut

Leena Nurmi. Teosten ääni- ja musiikkimaailmasta vastanneita muusikoita

ovat olleet Yrjö Vähäkallio, Rinneradio-yhtye sekä Sakari Luoma.

Lisensiaatin- ja tohtorintutkintoon liittyvät taiteelliset osiot eivät olisi toteutuneet

ilman riittävää rahoitusta. Kiitän valtion tanssitaidetoimikuntaa, taiteen

keskustoimikuntaa, Suomen Kulttuurirahaston säätiötä, Helsingin kaupungin

kirjasto- ja kulttuurilautakuntaa, Teatterikorkeakoulun tanssitaiteen laitosta

ja opetusteatteria sekä Teatterikorkeakoulua rehtorin myöntämistä apurahoista.

Sen lisäksi kiitän Outokummun oppimiskeskusta ja Helsingin tanssiopistoa

muusta tuesta. Lisäksi olen erityisen kiitollinen opetusministeriön rahoittamasta

valtakunnallisen esittävän taiteen tohtorointikoulutusohjelman mukaisesta

tutkijakoulutettavan virasta, joka mahdollisti kokopäivätoimisen keskittymisen

työssäni viimeisen puolentoista vuoden ajan.

11

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!