Linkki verkkojulkaisuun (pdf) - Teatterikorkeakoulu

naisissa rikkovana elementtinä oli puolestaan Katariina Vähäkallion mukaantulo
viikkoa ennen esityksiä. Lintusessa oli riittävän paljon tiettyjen tanssijoiden
ylläpitämiä merkinantojärjestelmiä, joihin tanssijoiden tuli pystyä reagoimaan,
jotta, paradoksaalista kylläkin, rikkoutumisesta huolimatta teos pysyisi koossa.
Toisin sanoen rikkoutuminen ei tarkoita, että teoksen rakenne hajoaisi. Teoksissa
on kyse sattumanvaraisuuden mahdollistumisesta ilman, että tanssijat
putoaisivat tyhjän päälle. Tämä sattumanvaraisuus puolestaan edellyttää tanssijan
avautumista ja kuuntelevaa suhdetta toisiin tanssijoihin. Jotkut tanssijat eivät
hyväksyneet ajatusta siitä, että kaikki rakenteet tulisi rikkoa. Itse otin ”vastalauseen”
hyvin henkilökohtaisesti:
140
Se oli stoppi: minun ei tarvinnut kuulla se lause kuin kerran, kun jo päätin, että
ei lähdetä sitten rikkomaan sitä. Kuitenkin loppujen lopuksi tanssijat halusivat
tehdä sen niin toiseksi viimeisessä esityksessä. Vapaus saada rikkoa sitä niin,
että sen ei olisi tarvinnutkaan onnistua, mutta ehkä se olisikin juuri silloin onnistunut.
Siinä olisi ollut silloin tsemppiä, draivia, tuoreutta. Pasanen-Willberg
1998, haastattelu.
Erään tanssijan mukaan rikkomisessa oli kysymys asenteesta, jota olisi pitänyt
työstää muissa kuin koreografian merkeissä. Hänen mukaansa “siihen olisi sitten
ehkä auttanut, jos me oltaisiin harjoituksissa tehty joskus joku muu juttu.
Ihan joku improharjoitus. Ei tällä koreografialla vaan jollakin muulla olisit
syöttänyt meille sitä asennetta. Ja sitten sanonut, että nyt tää asenne pannaan
tähän koreografiaan”. (Tanssija 1998, haastattelu.)
Tanssijat olivat erilaisia: osa tanssijoista halusi tehdä ensin tarkalleen sen mukaan
miten koreografina näytin liikkeen tai liikesarjan kokematta sitä edes erityisen
manipulatiiviseksi. Toisaalta osa tanssijoista halusi lähteä heti omaan
suuntaansa saatuaan materiaalia minulta. En tiedä enää, kumpi on mielenkiintoisempi
tapa työskennellä. Ongelmallista onkin saada erilaiset tanssijat
sovitettua yhteen: miten saan luotua ryhmädynamiikan. Sen vuoksi Kahdeksassa
joessa muodostui pienryhmiä, joiden kanssa tein eri tavalla töitä. Pienryhmät
muodostuivat seuraavista tanssijakombinaatioista: Sinikka yksin, Sinikka
ja Katariina, Teemu yhdessä Raisan, Pian ja Leenan kanssa, Maija ja Katariina,
Teemu ja Katariina, Teemu ja Leena sekä triot Leena, Pia ja Raisa ja Teemu, Maija
ja Katariina.
Yksi tanssijoista korostikin ryhmädynamiikan ja sen ajoituksen merkitystä.
Hänen mielestään koreografin tulisi tiedostaa tilanteiden herkkyys ja miten