Linkki verkkojulkaisuun (pdf) - Teatterikorkeakoulu

90
mahdotonta ennen kuin Vainio on löytänyt viikon vanhan lapsen itsessään. Tämä
on sekä este että ehto tanssijana olemisen kanssa. Se on tehnyt mahdottomaksi
enää tanssia normaalilla tavalla, koska kulumat on siellä. Mutta päästäkseen
häkistä pois vaatii joko että pienentää tai suurentaa kroppansa. Muuten on alistuttava
ympäristön asettamaan muottiin. Ympäristö symbolisoi äitiä, joka on
pienentänyt sen rintakehän.
Tätä ei millään verbalisoimalla saada auki, vaan se on tehtävä.
Will sanoo, että yhdistä atlas-axis ja häntäluu selkärangan kautta ja raajat selkärangan
jatkeeksi. Sieltä tulee lupa liikkua, lupa, jonka kaikki on kieltänyt. Mun
äiti on kieltänyt mua liikkumasta. Luonnollinen lapsi kuuli sen sanan. Viikon vanhalla
lapsella ei ollut mitään vikaa, luonto osas kaikki. Alitajuinen, tajuton ja pois
nukkunut ja kuollut lapsi, joka sai elää vain viikon, koska tämän takia tanssisalit
ja julkiset paikat on olleet elämää. Koska siellä mä sain elää sen viikon, koska ihmiset
ja sairaanhoitajat ymmärsivät minua enemmän kuin minun äiti, mutta joka ei
myöskään voinut antaa mitään maitoa, vaan sairaanhoitajat näki, että mulla oli
nälkä. Ne antoi mulle tuttipulloa, koska äidin ruumiista ei tullut maitoa. Sen takia
sen viesti on ollut, että ole pienempi, ole laihempi ilman äidin antamaa ruumiin
maitoa, ruumiin huoltoa joutuessaan intiimisti kotiin kaksin äidin kanssa. Viimeinenkin
mahdollisuus saada jotakin äidiltä loppui.
Elävä vastasyntynyt lapsi kuoli minussa kotona ensimmäisinä päivinä. Sen
jälkeen kaikkien intiimien kanssakäymisien välillä on ollut karhea, tiukka kipsinomainen
side rintakehän ja sydämen ympärillä.
Tämä intiimi tila avautui eilen keskustellessamme luvasta olla tanssijana.
Toinen naiskuva, se alkuperäinen äiti, joka haluaa olla lastensa kanssa, pitää
heitä sylissä ja antaa heille ruokaa.
Tanssijan todellinen tarkoitus Vainiolla, kun hän on käynyt läpi tän, mitä
hän haluaa elämältä ja tanssijana, jota hän sielustaan ja sydämestään koko ajan
on, on ruokkia ruumiillaan ihmisiä, joka on tanssijan ydin. Tuoda esille sitä,
mikä ei ole sanoin ilmaistavissa, joka on niin syvällä.
Kun me Willbergin kanssa hypättiin vapaaseen tilaan, niin kädet alkoivat pyöriä
rintakehästä kuin tuulimyllyt. Sieltä lapaluiden alta piilosta, häkistä lähti tuulimyllyn
tuuli pyörittämään niitä siipiä. Sitten mä löysin, että oikea puoli on mustaa
paksua ainetta, oikea lapaluu tihkuu mustaa paksua olemusta. Se liikkui ja liikkui
ja synnytti itse itseään omalla toisella tahollaan ja se tuotti ja tuotti vapaata liikettä,
joka tuntui muistuttavan jonkun linnun lentoa. Jotakin, joka muistutti niitä
aikoja, jolloin Vainio liikkui ja lensi nuorena tietämättä häkin olemassaolosta syvällä
itsensä sisällä ja se oli piilotettava niin, että kukaan ei sitä näkisikään.
Kun Vainio sanoi jotakin siivistään, niin Willberg ehdotti, että sano siiven
sijasta korva. Se antoi Vainiolle mahdollisuuden kuunnella, kuulla ja lupaa kuulla,
mitä sisältä tulevat liikkeet viestittävät. Vasen kädentynkä oli sidottu lapaluun
taakse alikehittyneeksi, joka ei millään jaksa elää. Samalla liike muuttui vasemmalle
puolelle keuhkoa, rintakehää, sydäntä, joka tuskin jaksoi pumpata, elää ja
olla. Se oli äärimmäisen heikko. Kytkentä häntäluun päähän meinasi katketa.
Joskus, 6–7-vuotiaana, Vainiolle tuli muisto itsestään, jolloin hän laski kelkalla