Linkki verkkojulkaisuun (pdf) - Teatterikorkeakoulu

lesta ja luonnon elementeistä, treenasivat he itsensä samanaikaisesti luonnottoman
kovaksi, mitattavia ja vertailevia suoritusmalleja ihannoivaksi. Pyrkimyksenä
oli saavuttaa yhtälainen arvostettu asema kurinalaisen klassisen baletin rinnalle.
Klassinen maailma tarkasteli modernia tanssijaa kuitenkin omien ihanteidensa
mukaisesti: pienenä, nuorena ja laihana. (Vainio 1995, haastattelu.)
1960-luvulta alkaen Riitta Vainio, 1972 perustetut Tanssiteatterit Raatikko ja
Tanssistudion Ryhmä 10 sekä 1970-luvulta alkaen Helsingin Kaupunginteatterin
tanssiryhmä ja 1980-luvulla muun muassa Jorma Uotinen, Ulla Koivisto ja Reijo
Kela yksittäisinä tanssija-koreografeina ovat omalta osaltaan vaikuttaneet
koko suomalaisen taidetanssikentän identiteetin kehittymiseen. Toisaalta on
syytä todeta, että eri koulukuntien ja laitosten väliset kilpailuasetelmat ja erimielisyydet
siitä, mikä tyyli, tekniikka tai metodi katsotaan parhaaksi, ovat myös
vaikeuttaneet tanssin sisäistä kehitystä. 11 Näennäinen, esimerkiksi klassisen ja
modernin tanssin rinnakkaiselo on liian usein osoittautunut harhakuvitelmaksi,
kuplaksi, joka menee rikki. Tanssikentän sisäistä ajattelua ovat ohjanneet
vinoutuneet käsitykset siitä, mitä tanssi on ja saa olla: uudet virtaukset nähdään
usein uhkana jo olemassa olevalle. Sen perusteella voidaan sanoa, että tanssijakuva
oli ja on usein yhä edelleen ulkonäöllinen seikka: tanssijan tulee täyttää
tietyt ulkonäköön, tyyliin ja ikään liittyvät normit, jotta hänet katsotaan ammattitanssijaksi.
Suomalaisen modernin tanssin kehityskulkua tarkasteltaessa on mielenkiintoista
havaita erot erityisesti 1960-luvun Suomen ja samanaikaisesti muualla
vallinneiden tapahtumien välillä. Kuten Vainion sanoin ”pehmeys ja aaltoilevuus
katosivat, vapaus meni” ja sen yhteys siihen, miten esimerkiksi Amerikassa
tietyillä tahoilla päinvastaisesti pyrittiin vapauteen ja pehmeämpiin harjoittelumuotoihin.
Luonnollisesti tämä on seurausta siitä, että Amerikassa modernin
tanssin perinteellä oli pidemmät juuret, joista irtautuminen saattoi tapahtua.
10. Vuonna 1978 Jorma Uotinen teki koreografian Rollo Tanssistudion ryhmälle, jonka
jälkeen ryhmän nimi muuttui Tanssiteatteri Rolloksi.
11. Aino Sarje on tutkinut luokittelemiaan neljää tanssiperinnettä sekä niitä prosesseja,
joilla jokin virtaus tai taiteellinen innovaatio tulee ”hyväksytyksi taiteeksi”.
Tutkimuksen kohteena olivat myös ne mekanismit, jotka ohjaavat tanssitaiteilijoiden
taiteellisia valintoja. (Sarje 1999, 1-2.)
30