Linkki verkkojulkaisuun (pdf) - Teatterikorkeakoulu

liikkumisesta ollen silti omalla hiljaisella tavallaan dynaamista. Hawkinsin filosofian
mukaan juuri nämä elementit ovat tie katsojan ymmärrykseen, vaikka
esimerkiksi aikalaiskriitikot 1960-luvun alussa eivät välttämättä aina osanneet
arvioida hänen teoksiaan. (Turner 1971, 15-16.)
Tanssija-koreografi Anna Halprin puhuu samantapaisesta sisäisen kokemuksen
tiedostamisesta. Se mahdollistuu, kun tanssija ymmärtää kinesteettisen
aistin kehittämisen tärkeyden. Sen myötä liike saa uusia ulottuvuuksia ja kyky
kommunikoida toisen tanssijan tai yleisön kanssa kasvaa. Koreografian perustekijöiden
kuten tilan, ajan ja dynaamisten elementtien kanssa työskentely
puolestaan tuottaa liikkeen laatua. Huomio tuleekin kiinnittää liikkeen laatuun.
Silloin erilaiset esille tulevat tunnetilat mahdollistavat oman liikkeen kokemuksen.
(Halprin 1995, 31-33.)
Myös amerikkalainen tanssipedagogi Alma Hawkins tähdentää sisäisen kuuntelun
tärkeyttä. Koreografin tehtävä on tiedostaa koetun kokemuksen ulottuvuudet
ja mielikuvat, joista uusi työ kumpuaa. Sisäänpäin suuntautunut prosessi
edellyttää ajoittaista eristäytymistä ulkoisesta maailmasta; sen seurauksena syntyy
impulssi, joka muuttaa koetun ajatuksen ulkoisesti näkyväksi muodoksi,
tanssiksi. (Hawkins 1991, 31.)
On perusteltua, että koreografinen prosessi sisältää myös tanssijan perustyöskentelyä.
Tämä on tärkeää aina, mutta aivan erityisesti silloin, kun koreografinen
tyyli tai rakenne on ei-kuvailevaa, ei-kertovaa, ”puhdasta” liikettä. Jos
liikkeen peruspohjaa ja taustoja ei ole harjoiteltu, jää liike usein kylmäksi, etäiseksi:
se ei puhuttele katsojaa. Muun muassa uuden tanssin esityksiä vaivaa usein
tämänkaltainen ongelma. Mikäli liikeprosesseja ei ole käyty loppuun harjoitteluvaiheessa,
hämärtyy teoksen idea ja katsojan on vaikea mieltää näkemäänsä merkitykselliseksi.
Harhaanjohtavaa ”uusissa” liikemuodoissa on usein se, että ne saattavat
toisinaan näyttää varsin yksinkertaisilta: kävelyä, juoksemista, hidasta liikettä
yms. Tanssija väheksyy helpon liikekielen harjoittelun tärkeyttä. Ei ymmärretä,
että liikkeen muoto on aina yhteydessä liikkeen sisältöön ja että elementteinä
ne yhdessä tuottavat liikkeen laatua, joka puolestaan edellyttää syvää perehtymistä
myös yksinkertaiseen liikemateriaaliin. Uuden tanssin käsitettä ja sen ilmenemismuotoja
ei kuitenkaan tule kytkeä tiettyyn tyyliin, vaan se tulisi ennen kaikkea
nähdä yhtenä keinona tuottaa monenlaisia – myös monimutkaisia – liikkeen laatuja
ja tyylejä. Tyyliseikkojen tulisikin nivoutua ennen kaikkea kunkin subjektiiviseen
koreografisesteettiseen näkemykseen siitä, mitä tanssi on ja voi olla.
Edellistä ajatusta tukee tanssintutkija Janet Adsheadin näkemys tanssin tul-
123