Linkki verkkojulkaisuun (pdf) - Teatterikorkeakoulu

pyrkinyt löytämään perusteita sille, miten joku liike valikoituu ja syntyy ja miten
sitä kehitellään eteenpäin. Sen jälkeen kirjoitusprosessissa olen pyrkinyt
sanallistamaan liikkeitä ja liikekokemuksia. Sanallinen selvitys liikekokemuksesta
ei vielä kuitenkaan kerro riittävästi itse koreografiasta. Lähtökohta
merkitsee minulle samaa kuin alkuinspiraatio, jota intuitiivisesti kehittelen
eteenpäin. Tällöin lähtökohdan verbalisoiminen ei riitä vaan on tutkailtava sitä,
miten yhteyden alkuinspiraatioon voi säilyttää. On mentävä virran vietäväksi.
Tämän luvun alussa pohdin sitä, mitä tanssi on. Lopuksi tiivistän käsityksiäni
siitä, mitä koreografia on. Tanssi ja koreografia liittyvät käsitteinä eittämättä
yhteen. Kuitenkin tanssia on ilman koreografiaa ja koreografiasta voidaan puhua
muunkin kuin tanssin yhteydessä: esimerkiksi kuviokellunnasta, muodostelmaluistelusta,
jäätanssista, voimistelusta tai vaikkapa ryhmäratsastuksesta
puhuttaessa. Yhteistä kaikille on se, että koreografialla tarkoitetaan liikkumisen
saattamista selkeään, tyyliseikoista tai esteettisistä näkemyksistä riippuvaan
tai riippumattomaan muotoon, liikesommitelmaan ja rakenteessa liikkuvaan
tapahtumaan. Vaikka puhunkin intuitiosta, mysteereistä ja salaisuuksista
niin, että asioita ei selitetä puhki, on kohdallisten metodien liikkeen työstämisen
ja koreografian kehkeytymisen kannalta katsottuna löydyttävä. Tämän
kaltaisessa työskentelyssä, jossa siis oleellisena sisällöllisenä lähtökohtana on
tanssijaa kuunteleva asenne, on dialogisuuden toteutumisen mahdollisuus näyttäytynyt
erityisen voimakkaasti.
Mutta jo lisensiaatintyöni yhteydessä tanssijoiden erilaisuutta huomioivassa
työtavassa totesin, että tämä huomioiminen ei yksinään riittänyt: huomioiminen
saattoi johtaa tanssijoita omille poluilleen pois koreografian konteksteista.
Kysymyksessä oli siis ymmärtäminen eikä vain niin, että tanssija ymmärtäisi
koreografin tavoitteita. Työskentelysuunnan tulisi olla kaksisuuntainen.
131