Linkki verkkojulkaisuun (pdf) - Teatterikorkeakoulu

Jaana/motivoiminen:
Kokonaisuuden rajoihin vaikuttaa yksilön persoonan rakenne. Ajasta, miten aika
kuluu, mitä sä teet sen ajan kanssa, miten paljon aikaa sulla on? Mikä on läsnäolo,
keskittyminen, mielentila, mistä sä tulet siihen? Miten sä motivoit?
Riitta/päinvastoin:
Siltikin se sama ihminen voi lähteä pienemmästä suurempaan tai päinvastoin….Ethän
sä kysy siinä hetkessä, mikä sun aikakäsitys on.
Jaana/altistuminen:
Yksi hyvä pointti tässä prosessissa on, että me ei koko ajan pyritty näin määrittelemään.
Me annettiin erilaisten aikakäsitystemme, senhetkisten mielentilojemme
ja lähtökohtiemme olla enemmän tai vähemmän läsnäolevina siinä tilanteessa.
Mun mielestä hyvin usein me kartoitettiin uudelleen ja uudelleen sitä,
missä tässä liikuttiin, mitä me tehdään ja miten me työskennellään, mitkä on rajoja
ja mistä näkökulmasta ja tälleen. Mä en kestäis tilannetta, että ne määriteltäisiin
jossakin vaiheessa ehdottomaksi ainakaan silloin kun on kaksi ihmistä, joilla
on sen verran kokemusta, että voidaan ottaa se riski ja sen verran altistua. Ei tarvitse
tehdä selkeitä määritelmiä, jonka mukaan työskennellään alusta loppuun.
Riitta/prosessi esityksessä:
Se on tietysti mahdollista, että työskentelee semmoisten kanssa, jotka suostuu
semmoiseen työtapaan. Mikään biisi ei synny, ellei tiedetä, mistä lähdettiin
liikkeelle ja mihin päädyttiin. Nyt on paljon puhetta milloin prosessi loppuu ja
milloin esitys alkaa. Näkyykö esityksessä prosessi, saako se näkyä? Se näkyy tai ei
näy. Se on alkanut tai loppunut. Prosessi on aina olemassa. Ei sitä voi rajata siihen
malliin, ja historiallisena ihminen ilmentää aina jollakin tapaa sitä, mitä se
on tehnyt. Ihminen jättää jälkiä siihen maailmaan.
Jaana:
Oman itsensä ja elämisen prosessihan ei lopu.
Riitta:
Mikä on esitys? Esitys on esitys silloin, kun joku katsoo sitä.
200